Luin vähän aikaa sitten kirjailija Tommi Melenderin Antiaikalainen-blogista, että Paul Austerista ei saa tykätä. Ainakin jos haluaa päästä piireihin. Vähän niin kuin Juha Itkosestakaan ei kuulemma saa tykätä. (Sattumalta juuri sen jälkeen kun olin lukenut tuon Melenderin kirjoituksen, yksi kirjakaupan tytöistä kertoi minulle, että on päättänyt että Juha Itkosesta ja Riikka Pulkkisesta pitäisi tulla pari. Sitten ne olisi niin kuin Auster ja Hustvedt.) Kieltämättä Juha Itkonen on vähän kuin Suomen Paul Auster, mutta ei se haittaa, koska minä tykkään molemmista.
Sattumuksia Brooklynissa on siis ensimmäinen kirja, jonka olen Austerilta lukenut. Minulla on kyllä hyllyssä muitakin hänen kirjojaan. Kaikkihan Austeria oikeasti kehuvat. Itse ihastuin häneen Pariisin kirjamessuilla, jossa hän esiintyi yhdessä ystävänsä Salman Rushdien kanssa. Ei tässä enää auttanut muu kuin lukeakin jotain hänen kirjoittamaansa.
En voi kieltää, etteikö tuo Sattumuksia olisi ollut hyvä. Pelkäsin, että se menisi kovista odotuksistani pilalle, mutta onneksi se kesti. Jälleen kerran tuli mieleen, että olisin mieluummin lukenut kirjan alkukielellä. (Sanon näin aina, ja silti laiskuuksissani luen kaiken mahdollisen suomeksi... Tilasin tosin Austerin uusimman juuri Amazonista englanninkielisenä, joten tässä pääsen pian lunastamaan sanani.) Käännöksessä oli joitain häiritseviä piirteitä, esimerkiksi se, että väärti oli aina kirjoitettu väärtti. Kielitoimiston mukaan kummatkin ovat oikein, mutta koko kirjan lukemisen ajan luulin, että väärtti on virhe. Useimmat puhekieliset kohdat tuntuivat vähän tökeröiltä vaikka englanniksi ne olisivat varmaan toimineet ihan hyvin. Kieli oli kuitenkin kaunista ja huomaa, että keltaisen kirjaston kirjojen käännökset tarkastetaan vähän huolellisemmin kuin monet muut.
Auster on jälleen yksi niistä kirjailijoista, jotka kirjoittavat kirjoista, kirjakauppiaista ja kirjailijoista. Mutta hän tekee sen hyvin. Namedroppailu ei edes pahimmillaan häiritse niin paljon kuin useimmissa kirjoissa. Ainakin näkee, että hän tuntee kenttänsä. Ja siitä kai on helpointa kirjoittaa, minkä tuntee. Ihan pikkuisen minua häiritsi se, että kirjassa kaikille tuntui hurjistä käänteistä huolimatta käyvän niin hyvin. Myönnän, se on täysin omaa kieroutuneisuuttani. Pidän vähän surullisista tarinoista. Ehkä siksi, että elämässäkään ihan kaikki ei koskaan mene hyvin. Tai kenties Austerin kirjojen kaltaiset tarinat saavat uskomaan, että niinkin voisi käydä. Vaikka lopussa lupaillaankin jo katastrofia...
"'Jälleen uusi ex', Harry sanoi kaihoisasti huoaten. 'Silloin kun mies tulee meidän ikäämme, Nathan, hän ei ole juuri muuta kuin rimpsu pelkkiä exiä. N'est-ce pas? Voisin omasta puolestani ladella vähintään tusina exää. Ex-aviomies. Ex-taidekauppias. Ex-laivaston jäsen. Ex-näyteikkunasomistaja. Ex-parfyymimyyjä. Ex-miljonääri. Ex-buffalolainen. Ex-chicagolainen. Ex-linnakundi. Kyllä, kyllä, kuulit oikein. Ex-linnakundi. Minulla on ollut matkan varrella omat vaikeat paikkani niin kuin useimmilla miehillä. En arastele myöntää sitä. Tom tietää menneisyydestäni kaiken, ja sen minkä Tom tietää, sen haluan sinunkin tietävän. Tom on minulle kuin perheenjäsen, ja koska sinä olet Tomin sukulainen, silloin sinäkin kuulut perheeseeni. Sinä, ex-Nat-eno, joka tunnetaan nykyisin Nathanina kaikessa koruttomuudessaan. X osoittaa paikan, ystävä hyvä. Olen nyt ja aikojen loppuun saakka ruksilla merkattu mies.'"
The Brooklyn Follies
Read my first Auster, The Brooklyn Follies. I just heard that it's not cool to like Auster. At least if you want to be in among other writers. Well, I'm not a writer. Not yet, that is. And I also liked Auster.
Once again I'd prefered to read it in English but didn't have the chance - I already had the book in Finnish. But I'm going to read the original version of the next one, Invisible. Anyway, I liked the book even though Auster is once again one of those writers who write about books, bookstores and writers. But he does pretty good job with it. It also bothered me a bit that everybody seemed to get their happy ending. In fact that isn't even true but I always like sad endings best. Still it's nice to think that life could go the good way as well.
No comments:
Post a Comment