sä varmaan tykkäisit siitä

Varmaan yksi helpoimmista tavoista sulattaa minun sydämeni on suositella minulle jotain kirjaa. Ei siksi, että kirja on myyvä tai hauska tai traaginen. Vaan siksi, että suosittelija ajattelee, että juuri minä voisin pitää juuri siitä kirjasta.

Kirjakaupan tyttöjen kanssa käy usein niin, eikä sitä ehkä osaa arvostaakaan ihan tarpeeksi. Siellä kaikki lukevat paljon, jolloin virhemarginaali kasvaa suuremmaksi. Toisen mieltymykset oppii helposti, kun kaikki pyörii enemmän tai vähemmän kirjojen ympärillä ja kaikki ovat niistä ihan yhtä innoissaan. Monesti jotain kirjaa lukiessaan tulee ajatelleeksi jotain kollegaa ja puolihuolimattaan suosittelee sitä toiselle. Jos suosittelija on joku muu, merkityskin tuntuu suuremmalta.

Aloin lukea Sartren l'Âge de raisonia, koska joku tuntematon mies (joka sittemmin osoittautui pahimmanlaatuiseksi nettihäiriköksi) sanoi, että muistutan yhtä sen päähenkilöistä, Ivichiä. Kirja jäi vähän kesken kun palasin Pariisista kotiin, mutta odottaa kyllä uskollisesti lipastolla.

Vähän aikaa sitten ihana blogityttö Odelma kehotti minua lukemaan Haahtelan kirjan Tule risteykseen seitsemältä. Nyt se odottaa minua kirjaston varaushyllyssä enkä millään malttaisi odottaa, että saan sen käsiini.

Voin sanoa suoraan, että arvostelen ihmisiä kirjahyllyjen perusteella. Pahimpia ovat ne, joilla on hylly muttei yhtään kirjoja. Vähän aikaa sitten tapasin pojan, jolla oli vähän kirjoja mutta ne olivat kaikki niin hyviä (no, paitsi ne muutamat Brownin kirjat) että olen valmis uskomaan siitä pojasta pelkkää hyvää. Kun kysyin sen lempikirjaa, se puhui puoli tuntia lakkaamatta. Tänään se sanoi, että minä varmaan pitäisi Orwellin Eläköön tuonenkielosta. Se oli kauneinta mitä minulle on vähään aikaan sanottu. Ja se kirjakin näkyy olevan lähikirjaston hyllyssä.