Sunday 24 October 2010

minne tytöt kadonneet

En pidä Leena Lehtolaisen kirjoista. En ylipäänsä ole mikään dekkareiden (rikosromaanien, jännityskirjojen, younameit) ystävä, vaikka joskus niihin innostunkin. Poliisi-isäni ei lukenut muuta kuin sellaisia rikoskirjoja, jotka olisivat voineet oikeasti tapahtua. Lehtolainen ei tainnut kuulua siihen ryhmään.

Jos oikein muistan, olen lukenut Lehtolaista vain kerran aiemmin. Kirjailija itse vaikuttaa herttaiselta naiselta, mutta kirjoille en lämpeä. Tätä uusintakaan en varmasti olisi lukenut, ellei aiheena olisi ollut muslimitytöt. Ikkunalaudallani virallisten gradukirjojen vieressä ovat rivissä kaikki suomalaiset maahanmuuttajia käsittelevät kirjat, jotka olen saanut käsiini. Siinä on myös kadonneitten tyttöjen paikka.

Pakko sanoa, että vaikka olisin Lehtolaisen fanikin, en olisi ehkä muuten voinut lukea sellaistakaan kirjaa, jolla on niin typerä nimi kuin Minne tytöt kadonneet. Nimi tulee ilmeisesti jostain vanhasta laulusta, joka lieventää rikosta vähän, mutta ei tuollaista kielenvastaisuutta voi silti millään hyväksyä. Kirjasta näki jälleen, että se oli varsin nopealla aikataululla tuupattu painoon: typerät kirjoitus-/asiavirheet ja esim. henkilöiden vaihtuvat nimet eivät koskaan nosta kirjan pisteitä ainakaan minun silmissäni.

Kirjan tarina oli kriitikkosalaliittoineen ja ihmissuhdekiemuroineen vähän epäuskottava ja siihen oli ympätty ihan liikaa asioita. Esimerkiksi se Afganistan-juonne oli mielestäni ihan turha - sen tarkoitus lienee ollut liittää tarina edelliseen tai seuraavaan Maria Kallio -kirjaan. Lehtolainen käytti kiinnostavia maahanmuuttoon liittyviä termejä, joita voisin ehkä itsekin lainata. Toisaalta hän oli esimerkiksi kirjoittanut maahanmuuttajien kanssa työskentelevän naisen suuhun sanan "somppu" - varsin epätodennäköistä, että kukaan somalien puolella oleva puhuisi heistä sillä nimellä.

Eeva Jokinen on kaunokirjallista isädiskurssia tutkiessaan kirjoittanut siitä, miten kaunokirjoilla voidaan kahdella tapaa vaikuttaa yhteiskunnalliseen puheeseen: romaaneilla voidaan tuoda esiin sellaisia vaikeita aiheita, joista julkisessa keskustelussa ei vielä sovi puhua. Tällaiset kirjat voivat toimia tärkeinä keskustelunavauksina. Toisaalta romaaneilla voidaan puhua uudesta asiasta ja silti vahvistaa vanhoja yhteiskuntarakenteita. Maahanmuuttaja-romaaneissa piilee suurena tällainen vaara ja valitettavasti Lehtolainen pitäytyy aika vahvasti sellaisissa stereotypioissa, jotka tuskin vievät muslimi-keskustelua eteenpäin.


"Assi otti valokuvia ja tutki mattoja tarkkaan, etsi spektrometrillä mahdollisia veritahroja ja DNA:ta. Katsoin ulos isoimman huoneen ikkunasta, näin talon, jossa Koivun perhe asui. Missä Aziza olikaan, missä hänen perheensä, jälleenkö Eurooppaa kiersi pieni ihmisjoukko, joka ei juurtuisi mihinkään? Ehkä he jäisivät kiinni Provencessa tai Sisiliassa väärien papereiden käyttämisestä tai heidät palkattaisiin puolittaiseen orjatyöhön jossakin Hampurin kulmilla. Kenties he koettaisivat päästä takaisin kotimaahansa, vaikka siellä ihmishenki oli huokeampi kuin Lordin kakkoslevy Huuto-netissä. Todennäköisesti en koskaan saisi tietää heidän kohtaloaan."




Where the girls disappeared

A Finnish detective story about disappearing muslim girls. One of the contributions to the Finnish migration discussion. Not quite a succesful one.

No comments:

Post a Comment