Koulun takia jouduin lukemaan noiden kahden edellä mainitun lisäksi vielä yhden kirjan (La petite fille qui ne voulait pas grossir), jonka on kirjoittanut ranskalainen näyttelijä Isabelle Caro, joka on sairastanut anoreksiaa yli puolet elämästään. Kirja ei ollut kamalan hyvin kirjoitettu, mutta tarina oli silti aika koskettava ja raastava.
Noin muuten, Sartre on edelleen kesken - de Beauvoirista puhumattakaan - mutta olen sen sijaan melkein Kunderan puolessa välissä. Sain siis yhdeltä ihanalta tšekkiläispojalta lainaksi Kunderan Olemisen sietämättömän keveyden ranskaksi ja olen ihan koukussa. Kirja on siis ehdottomasti kaikkien aikojen suosikkini kaikista maailman kirjoista (peittoaa jopa Pikku prinssin), mutta olen aiemmin lukenut sen vain suomeksi. Kundera on itse siis alun perin tšekki, mutta muutti Ranskaan vuonna 1975 jouduttuaan kommunistien mustalle listalle Prahan kevään jälkimainingeissa. Kundera sai Ranskan kansalaisuuden 1981 ja on viimeiset parikymmentä vuotta kirjoittanut pelkästään ranskaksi. Olemisen sietämättömän keveyden alkuteos on tšekinkielinen, mutta koska kirjailija on itse tarkastanut kaikkien kirjojensa ranskankieliset versiot, niitä ei pidetä käännöksinä vaan alkuperäisteoksina tšekinkielisten versioiden tapaan. Itse en tätä tiennyt ennen kuin kirjan lainannut poika valisti minua, mutta ilostuin kovasti, kun minun ei tarvitse opetella tšekkiä voidakseni lukea Kunderaa alkukielellä...
Olen lukenut kirjan kuutisen vuotta sitten, joten en todellakaan muistanut kunnolla, miten hyvä se onkaan. Rakastan varauksetta kaikkia Kunderan kirjoja, mutta tämä on kyllä suosikkini - se kun oli myös ensimmäinen kirja, jonka Kunderalta luin. Kun olen saanut sen loppuun, voin yrittää kirjoittaa jotain siitä, miksi se minusta on niin ihmeellinen. Kirjaan liittyy myös useampi rakas muisto, joten ehkä osa loistosta tulee niistäkin.
Jotta en pelkästään höpisisi kirjoista, joita en oikeasti ole vielä lukenut, laitan tähän vielä pätkän yhdestä Raija Siekkisen novellista. Suomalaisesta kirjastosta löytyi yksi hänen kokoelmansa (Kuinka rakkaus syntyy), josta pidin kovasti. Innostuin Siekkisestä Joel Haahtelan takia (niin kuin ehkä joku muukin - enkä ole edes vielä lukenut Katoamispistettä) ja vielä enemmän oikeastaan innostuin, kun tajusin, että Siekkinen oli kotoisin samasta kaupungista kuin minä. Kirjan yhdessä novellissa kuvattiin myös Pariisia, mutta lainaan toista kohtaan (en valitettavasti ole merkinnyt ylös, mistä novellista pätkä on):
"Joka päivä, joka ikinen päivä sinä kesänä ja seuraavana kesänä he näkivät hänet siellä harjoittelemassa, ja he uskoivat suuriin kilpailuihin, jotka vielä tulisivat. Heille sanottiin, että Olli on erilainen; mutta he näkivät miten kirkon vahtimestari haravoi lehtiä kottikärryyn ja miten tuuli aina vei ne ja vahtimestari haravoi aina uudestaan, ja miten Malisen lasten äiti kontallaan lattialla letitti matonhapsuja aamuisin, ja miten kauppiaan rouva varasteli karamelleja kaupasta - naapurikaupasta, ei omastaan, vaikka olisi sieltä saanut ilmaiseksi; eivätkä he uskoneet."
I know I kinda promised to return to the marvellous land of books as soon as I'm finished with my school books... Well, I am, I finished almost all my essays but after the last exams I've been working for the pleasure of international tennis people... After this week I'll finally be free - and then I'm just going to lie in all the Parisian parks and read!
In addition to the two school books I mentioned last time, I also had to read a book about anorexia (La petite fille qui ne voulait pas grossir) written by a French actress Isabelle Caro. The book wasn't too well written, but the story was quite touching as well as horrifying.
Apart from the school books, I'm still in the middle of my Sartre - as well as my de Beauvoir - but I also started to read Kundera. My Czech friend borrowed me The Unbearable Lightness of Being in French - and I'm totally hooked. The book is my most favourite book on Earth (I like it even more than Le petit prince) but before I've only read it in Finnish - and that was already six years ago. Kundera was born Czech as well but he fled the country in 1975 and has been living in France ever since. He took part in the Prague Spring in 1968 and was banned by the communists for his actions. Kundera has been a Frech citizen since 1981 and has been writing exclusively in French the last two decades. As he has revised the French translations of all his books they're not considered as translations but as original works as well as the Czech versions. I just learned that from my Czech friend, but I'm really happy to be reading Kundera in his original language. (The book is called L'insoutenable légèreté de l'être in French and Nesnesitelná lehkost bytí in Czech).
When I finish the book I'll write something more about it. Above I quoted a Finnish short story but I'm too tired to translate it to anyone who might be reading me in English...
