07 aliarvostetuin kirja

Odottelin muutaman päivän, jos mieleen olisi vaikka juolahtanut jotain muutakin. Tämä(kin) on vaikea, vaikka seuraavaan kohtaa löytyisi useampikin kirja vaikka saman tien. Otan tähän nyt sen, mikä ensimmäisenä tuli mieleen jo pari päivää sitten. En tiedä, voiko Finlandia-ehdokkaana ollutta kirjaa varsinaisesti sanoa aliarvostetuksi (no, eihän se kuitenkaan voittanut), mutta minun valintani aivan liian aliarvostetuksi kirjaksi on Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin.

Jalosen toiseksi uusin kirja siis tosiaan oli Finlandia-ehdokkaana syksyllä 2008, mutta sen jälkeen se on tunnuttu unohtaneen. Jalonenhan julkaisi viime vuonna uudenkin kirjan, Poikakirjan jota on kyllä myös kehuttu. Minusta Jalonen (tai ainakin tuo Greenwich, koska muita hänen teoksiaan en ole ehtinyt - enkä raaskinut - vielä lukea vaikka niitä hyllyssä onkin odottamassa) ansaitsisi vilpitöntä ja loppumatonta suitsutusta ja kaikkien pitäisi lukea hänen kirjojaan.

Itse luin Greenwichin tammikuun 2009 ensimmäisinä päivinä, hiljaisella mökillä keskellä lumihankia ja tähtitaivaan alla. En malttanut laskea kirjaa hetkeksikään käsistäni (olin mökillä poikaystäväni kanssa, enkä ollut nähnyt häntä pariin kuukauteen ilmielävänä ja silti kirja vei voiton... no, kyllä se erokin sittemmin tuli), vaikka siihen olikin aluksi hieman vaikeaa päästä sisään. En myöskään ymmärtänyt ihan kaikkea, mitä kirjassa tapahtui tai miksi, mutta mysteerit olivat ehdottomasti yksi osa kirjan viehätystä. Vielä en ole uskaltanut tarttua kirjaan uudelleen, mutta aion kyllä.

Siis, lukekaa tämä! Kansikin on niin kaunis.

06 kirja, joka tekee minut surulliseksi

On aika montakin sellaista kirjaa, jotka tekevät minut surulliseksi. Olen sosiaalipoliitikko ja teen gradua ihmiskaupasta, joten voisin nimetä tähän vaikkapa melkein minkä tahansa oppikirjan. Elämäkertoja en usein lue, mutta tykkään muuten melankolisista kirjoista (ja elokuvista), joten olen itkenyt aika monen romaaninkin kanssa.

Kaikkien aikojen surullisin kirja - tai tarina - on kuitenkin ehdottomasti H. C. Andersenin Pieni tulitikkutyttö. Minulla on iso vanha Andersenin satukirja (Andersenin kootut sadut ja tarinat I, kolmas painos on vuodelta 1956 ja kirja on kai äitini peruja), josta lapsena aina luettiin iltasatuja. Tulitikkutyttöä ei koskaan saanut lukea iltaisin, koska siitä tuli niin paha mieli, etten saanut nukuttua. Kyllä tuon pikkutytön kohtalo vieläkin vähän kuristaa kurkkua, vaikka satu tavallaan päättyykin onnellisesti. Ehkä juuri Tulitikkutyttö teki minusta sosiaalipoliitikon... Tai ainakin sai rakastamaan vähän surullisia loppuja.

05 kirja, joka tekee minut onnelliseksi

Tänään minut tekee onnelliseksi Timo K. Mukan Näin hetki sitten ketun. Olen rakastanut Mukkaa lukioikäisestä, kun ensimmäisen kerran sain Koiran kuoleman käteeni. Luulin jo, että minulla on hyllyssäni kaikki Mukat, kun törmäsin tuohon uuteen kokoelmaan jossain kirjablogissa (en harmikseni enää muista missä, tekisi mieli kiittää). Ja tänään se sitten käveli WSOY:llä minua vastaan! Otin mukaan, samoin kuin yhden Waltarin ja Otavalta vielä Mellerin runot...

04 lempikirjani lempikirjasarjastani

Hups, muutama viikko vierähti tässä kolmosen ja nelosen välissä... Oikeastaan ihan siksi, että tämä neloskysymys tuntui niin pirun vaikealta. En oikein osannut päättää lempikirjasarjaanikaan tuossa edellisessä kysymyksessä, joten on vähän mahdotonta lempikirja siitä lempparisarjasta...

Mutta sitten muistin vielä yhden lempparisarjan, joka on vähän nolo ja aika kulunut, mutta kyllä minäkin siihen hurahdin aikanaan. Kyseessä on tietysti Edwardin ja Bellan rakkaustarinasta ja siinä sivussa vampyyreista ja ihmissusista ja mitä niitä on kertova Twilight. Olen lukenut kirjat (1 - 4) vain yhteen kertaan, mutta ainakin ensimmäisen ja toisen voisin joskus lukaista uudelleenkin. Kolmososa oli minusta aika mitäänsanomaton ja nelonen menikin sitten jo ihan liian pitkälle. Ne kolme leffaakin olen nähnyt, kaksi ekaa kai useammankin kerran. Nyt olen yrittänyt lueskella muita vampyyrikirjoja, mutta millekään en ole vielä syttynyt samalla tavalla.

Lempikirjani tästä sarjasta on ehdottomasti sarjan kakkososa Uusikuu. Aluksi en tykännyt siitä yhtään, koska tykkään (ja tykkäsin erityisesti silloin) Edwardista paljon enemmän kuin Jacobista, mutta Uusikuu on noista kirjoista ehdottomasti parhaiten kirjoitettu. Bellan repivää surua on kuvattu todella hienosti ja todellisesti.

Leffassakin oli hyvät puolensa...

03 lempikirjasarjani

Oho, unohdin eilen kokonaan vastata päivän haasteeseen... Tää venyy mulla varmaan jonnekin kesäkuulle, mutta ei kai tässä niin kiire ole.

Tähän kysymykseen on myös hankala vastata. Lapsena luin paljonkin kaikkia sarjoja Annoista Sweet Valley High -kirjoihin ja silloin oli tärkeää saada lukea kaikki saman sarjan kirjat. Aikuisena olen kyllä mieltynyt moneen kirjailijaan ja useammilta lukenut koko tuotannon, mutta ehkä aikuisille tehdään sitten vähemmän ihan silkkoja kirjasarjoja.

Anna-kirjat olivat kyllä lapsena ehdottomasti yksiä suosikkeja, samoin Tiinat. Tykkäsin monista muistakin, niin kuin noista edellä mainituista Ninnoista ja vaikka Lehtisen Mirkka-kirjoista.

Yksi vähän vanhemman iän suurimmista suosikeistani on Taru sormusten herrasta -trilogia, se kai voidaan laskea kirjasarjaksi? Siihen vielä löyhästi liittyvät Hobitti ja Silmarillion, joka minulla on muuten vielä lukematta...

kellokosken prinsessa

Katsoin viikonloppuna Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan Kellokosken prinsessa -kirjan pohjalta tehdyn elokuvan Prinsessa. Kirjahan on Kellokosken ja Nikkilän mielisairaaloissa vuosikymmeniä asuneen Anna Lappalaisen elämäkerta, joka on koottu Lappalaisen tunteneiden kertomuksista ja virallisista asiakirjoista. Lappalainen oli tullut lapsuudessaan äitinsä hylkäämäksi, häntä oli palloteltu sijaiskodista toiseen ja hän kärsi muun muassa suuruusharhoista. Lappalainen kuvitteli olevansa prinsessa Buckinghamin palatsista ja mielsi mielisairaalan omaksi hovikseen antaen kanssaihmisilleen lukuisia arvonimiä.

Elokuva perustuu myös Lappalaisen elämään, mutta oli kirjaa fiktiivisempi ja enemmän tarinan omainen. Jos on oikeasti kiinnostunut Anna Lappalaisen elämästä ja varsinkin suomalaisen mielenterveystyön historiasta, kannattaa ehdottomasti lukea tuo kirja. Elokuvassa Annan elämästä annetaan vähän turhankin romantisoitu kuva, kirjassa puolestaan painotettiin sitä, että vaikka Anna harhoissaan eli varmasti onnellisempana kuin monet muut mielisairaat, ei hänen elämänsä kuitenkaan mitään ruusuillatanssimista ollut. Joka tapauksessa, elokuva oli minusta myös hyvä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen (vaikka näinkin seuraavana yönä lobotomia-painajaisia...). Suurin ansio onkin ehkä se, että mielisairauksista voidaan edes jollain tasolla Suomessa puhua, vieläpä varsin lempeästi ja ymmärtävästi.

02 kirja, jonka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa

Ensimmäisenä mieleeni tuli Pikku prinssi, yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Luin Pikku prinssin ensimmäistä kertaa vasta joskus teini-iässä, mutta sen jälkeen se onkin kulkenut tiiviisti matkassani. Hyllyssä minulla on kirjasta ranskankielinen, englanninkielinen ja kaksi suomenkielistä versiota sekä Pariisista ostettu äänikirja, jossa on katkelmia tarinasta ranskaksi. Olen antanut kirjaa lahjoiksi ja lukenut sitä iltasaduksi. Usein luen kirjasta vain pienen pätkän, yhden luvun tai muutaman virkkeen, mutta on se joitain kertoja tullut luettua kannesta kanteenkin.


On varmasti myös joitain tyttökirjoja, jotka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa. Rakastin nuorena Taru Mäkisen Ninna-kirjoja, joista minulla on omanakin kirjaston poistomyynnistä ostetut Ninnan musta pilvi ja Ninnan sininen kevät, ne olen lukenut niin monta kertaa, etten pysy laskuissa mukana. Myös monet Tuija Lehtisen kirjat on tullut luettua kerta toisensa jälkeen, ainakin Ikkunaprinsessa ja Asvalttisoturi, jotka nekin löytyvät omasta hyllystä.

01 paras viime vuonna lukemani kirja

Pikaisen laskun mukaan luin viime vuonna 50 kirjaa, jätin luvusta pois pelkästä pakosta luetut koulukirjat. Silmäilin listaa ja vaikka siinä onkin monta hyvää kirjaa (valitettavasti myös useampi huono...), kaksi kirjaa nousee ehdottomasti yli muiden.

Ensimmäinen on Vladimir Nabokovin Lolita, jonka luin keväällä Pariisissa alkuperäiskielellä eli englanniksi. Nabokovhan oli oikeastaan kolmikielinen ja taisi englannin lisäksi ranskan ja venäjän. Minulla on Lolita myös suomeksi ja taidan käännöksenkin jossain vaiheessa lukea, koska Nabokovin englanti on yksinkertaisesti niin kiemuraista ja haastavaa, etten todellakaan tajunnut kaikkia hienouksia ainakaan ensimmäisellä lukukerralla. Alkuteoksenkin luen siis varmasti joskus uudestaan. On kiinnostavaa myös nähdä, miten hyvin suomentaja on työssään onnistunut.

Parasta kirjassa on ehdottomasti kieli, mutta eipä kirjan tarinakaan ihan tavanomainen ole. Minun oli välillä vaikeaa ymmärtää kirjan päähenkilön Humbert Humbertin pakkomielteen syvyyttä eikä kirja muutenkaan ole helpoin luettava ja ymmärrettävä.



Toinen viime vuoden parhaista kirjoista oli Finlandia-ehdokkaaksikin valittu Markus Nummen Karkkipäivä. Lastensuojelun kipukohtiin tarttuva kirja on sosiaalipoliitikolle melkein pakkoluettava, mutta soisi siihen muidenkin tarttuvan. Kirjan intensiteetti oli niin vahva, etten uskaltanut lukea kuin muutaman sivun kerrallaan. Koko ajan pelkäsin jotain pahaa. Tarina oli todella taitavasti rakennettu ja aihevalinnasta Nummi ansaitsee pelkkiä ruusuja.

30 x haaste

Olen usein vähän hidas, varsinkin uusien asioiden kanssa. Huomasin Saran bongaaman 30 päivän haasteen vasta, kun huhtikuu oli jo alkanut. Mietin vielä hetken, jaksaisinko osallistua mutta houkutus oli näköjään liian suuri. Ehkä yritän vastata kaikkiin kohtiin huhtikuussa tai sitten jatkan ensi kuun puolelle. Tässä kuitenkin eri päivien haasteet (suomensin haasteet, koska se tuntuu minusta luontevammalta - osa suomennoksista saattaa tosin olla vähän kökköjä):

01 Paras viime vuonna lukemani kirja
02 Kirja, jonka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa
03 Lempikirjasarjani
04 Lempikirjani lempikirjasarjastani
05 Kirja, joka tekee minut onnelliseksi
06 Kirja, joka tekee minut surulliseksi
07 Aliarvostetuin kirja
08 Yliarvostetuin kirja
09 Kirja, johon rakastuin vaikka aluksi luulin, etten pitäisi siitä
10 Lempiklassikkokirjani
11 Kirja, jota inhosin
12 Kirja, jota rakastin ennen mutten enää
13 Lempikirjailijani
14 Lempikirjani lempikirjailijaltani
15 Lempimieshenkilöni
16 Lempinaishenkilöni
17 Lempisitaattini lempikirjastani
18 Kirja, johon petyin
19 Paras filmattu kirja
20 Paras romanttinen kirja
21 Lapsuuteni lempikirja
22 Lempikirjani, jonka omistan
23 Kirja, jonka olen halunnut lukea kauan, mutten vieläkään ole lukenut
24 Kirja, jonka toivoisin useamman ihmisen lukevan
25 Kirjallinen hahmo, johon samastun eniten
26 Kirja, joka muutti mielipidettäni
27 Yllättävin juonenkäänne tai lopetus
28 Lempiotsikkoni
29 Kirja, jota kaikki inhoavat, mutta josta itse pidän
30 Kaikkien aikojen lempikirjani

Haasteessa ovat Saran lisäksi mukana ainakin Sanna, Katja ja Zephyr.

cecilia samartin

Kirjakaupan tyttönä pääsee usein aika vähällä vaivalla ja puolipakostakin tapaamaan niitä kirjailijoita, joiden kirjoja on tarkoitus myydä. Kirjailijavieraita on ainakin kolmenlaisia: ensiksikin ovat ne, jotka hymyilevät sitä leveämmin, mitä tärkeämmän ihmisen kanssa puhuvat (mm. Anna-Leena Härkönen) - kirjakaupan tytöt eivät yleensä kuulu kovin tärkeisiin... Sitten on Sofi Oksanen, joka on aina yhtä kylmäkiskoinen kaikkia kohtaan. Siitä ei ehkä tule kovin hyvä mieli, mutta ainakin se on rehellistä ja tasapuolista. Kolmas ryhmä on suosikkini: kirjailijat, jotka aidosti arvostavat lukijoitaan ja kirjojensa myyjiä, eivät pidä itseään erityisinä staroina eivätkä muita parempina. Näitä ovat ainakin Outi Pakkanen ja Virpi Hämeen-Anttila. Ja sitten tietysti Cecilia Samartin.



Samartin on parhaillaan Suomessa vierailulla ja kävi eilen esittelemässä Noraa&Aliciaa minun työpaikallani. Tupa ei ollut täynnä niin kuin suosituimpien vieraiden aikaan, mutta porukkaa oli juuri sopivasti ja sekä kirjailija että kuulijat tuntuivat viihtyvän. Samartin osasi ottaa yleisönsä huomioon todella lämpimästi ja pohti jo ennen esitystä muun muassa sitä, haluaako yleisö että haastattelu käännetään suomeksi. Hän hymyili aidosti, jaksoi vastata kysymyksiin ja jutella jokaiselle, joka kävi hakemassa nimirkijoitusta. Hän jaksoi myös puhua Karjalasta, vaikka on varmaan kuullut siitä kyllästymiseen asti... Samartin oli lämmin ja ystävällinen, muttei ollenkaan jenkeille tyypilliseen ulkokultaiseen tapaan, vaikka onkin kasvanut Yhdysvalloissa.

Pidin kyllä Norasta&Aliciasta jo ennen kirjailijan tapaamistakin, mutta jotenkin kirjaan tuli vielä syvempi sävy eilisen tapaamisen jälkeen. Samartin puhui siirtolaiselämästä hyvin koskettavasti ja tällaiseen maahanmuuttajaintoilijaan se tietysti upposi. Kirjailija kertoi syntyneensä Kuubassa, mutta joutuneensa pakenemaan perheensä kanssa ollessaan vain yhdeksän kuukauden ikäinen. Sen koommin Samartin ei ole kotimaataan nähnyt, ja vaikka tunteekin juurensa hyvin (Nora&Alicia perustuu kirjailijan omien sanojen mukaan kokonaan tosikertomuksille) ei kuitenkaan tunne kotimaataan lainkaan. Loputon ikävä vihlaisi jotenkin omaakin sydäntä ja teki Kuuban tilanteen taas vähän todellisemmaksi, niin kuin Nora&Aliciakin. Minusta Kuubassa on aina ollut jotain hyvin myyttistä ja romantisoitua, mutta tosiasiahan on, että maa on raunioina ja siellä on vallinnut vuosikymmeniä diktatuuri, jolle ei vieläkään näy ihan varmaa loppua. En ole mikään Kuuba-asiantuntija, mutta minulle ainakin tekee ihan hyvää muistutus siitä, millainen maan tilanne oikeasti on. Samartin itse viittasi Lähi-idän mellakoihin ja sanoi uskovansa, että on vain ajan kysymys, milloin maa vapautuu Castrojen hallinnosta. Asioiden pitää todennäköisesti huonontua ennen kuin ne voivat parantua, mutta ainakin Samartin uskoi järkähtämättä, että jonain päivänä hän vielä astuu maansa kamaralle.



Kirjailijaa oli yllättäen kuulemassa muitakin kirjabloggareita, tapahtumasta ovat kirjoittaneet ainakin Hanna ja Linnea.

odottamassa

Aika juoksee nyt ihan liian kovaa! Menin tänään Lukupiiriblogiin tarkistamaan, koskas sen Anna Liisan lukeminen pitikään aloittaa, ja sitten se keskustelu olikin jo käyty ja seuraava kirjakin valittu... No, kommentit olivat sen verran mielenkiintoisia, että aion kuitenkin lukea Anna Liisan kunhan vain ehdin.

Muutenkin odottamassa on vino pino kirjoja, jotka haluaisin lukea mahdollisimman heti, mutta mennyt ja tuleva viikko on taas pyhitetty enimmäkseen tenttiin lukemiselle ja tällä kertaa siis kansainväliselle poliittiselle taloustieteelKROOH... Graduakin pitäisi ihan oikeasti joskus tehdä ja olenkin jo yrittänyt valita luettavaksi sellaisia kirjoja, jotka jotenkin liittyisivät tutkielman aiheeseen tai ainakin vähän virittäisivät tunnelmaan.

Lukupinossa on niiden keskeneräisten, klassikoiden, kirjastonkirjojen ja tietenkin sen iänikuisen Rikoksen ja rangaistuksen (voisin nyt oikeasti lukea sen, että pääsisin aakkoshaasteessakin joskus seuraavaan kirjaimeen...) lisäksi ainakin nämä:

Osmo Soininvaara: Sata-komitea
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras
Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä
Sarita Skagens: Vain tytär
Leah Chishugi: Pitkä matka paratiisiin.

Okei, ei niistä mikään ihan suoraan vielä liity graduun, mutta tällä ajatuksella voin vähän vaimentaa omantunnon ääntä...

minihaaste 2/11: nora & alicia

Yritän saada kommentoitua lukemiani kirjoja vähän nopeammin ja tehokkaammin, vaikka tuntuukin, etten nyt keksi mitään kovin säkenöivää sanottavaa. Nora & Alicia oli kyllä aika ihana kirja, minulla vain ovat sanat nyt jotenkin hukassa.

Valitsin Cecilia Samartinin uusimman suomennetun kirjan Satun minihaasteen toiseen osaan. En millään meinannut osata päättää, minkä kirjan ottaisin. Jostain syystä hyllyyni on kertynyt enemmänkin lattarikirjoja ja pitkän aikaa ajattelin, että luen jotain Allendelta tai García Márquezilta. Noran & Alician ennakkokappale on kuitenkin odottanut kirjapinossani niin kauan (kirjahan on tullut myyntiinkin jo jonkin aikaa sitten...), että päätin vihdoin tarttua siihen. Kirjailija on tulossa Suomeen ensi viikolla ja vierailee myös työpaikallani, joten sikälikin nyt oli hyvä aika lukea kirja.

En ole lukenut Samartinilta muita kirjoja, joten en oikeastaan odottanut mitään. Taisin lukea kirjan vähän huolimattomasti (junamatkoilla, hammaslääkärin odotushuoneessa etc.) eikä sen lumous pysynyt ihan rikkumattomana, mutta ei kirja missään nimessä jättänyt kylmäksi. Oikeastaan varsinkaan loppupuolella en olisi malttanut päästää sitä millään käsistäni. Kirjan lopussa asiat tapahtuivat minusta ehkä hivenen liian nopeasti, selittelemättä mutta ihastuin erityisesti kuvauksiin Kuubasta, hyvässä ja pahassa.

Kirja kertoo siis kahden serkkutytön ja parhaan ystävän tarina. Kuuban vallankumouksen myötä tyttöjen tiet erkanevat mutta side heidän välillään pitää. Samartin, joka on itse syntynyt Havannassa ja paennut Castron vallan alta, maalaa kuvan mystisestä Kuubasta ja kertoo maan tuhosta ja rappiosta riipaisevasti ja säästelemättä. Kuuba on aina kiehtonut minua, eikä tämä kirja ainakaan vähentänyt haluani matkustaa joskus sitä katsomaan.

Nora & Alicia muistutti minua monesta kirjasta, joita olen viime aikoina lukenut. Luin juuri tätä ennen Purppuranpunainen hibiskus -kirjan, jossa myös oltiin jossain ihan muualla kuin hyvinvointi-Suomessa. Joten mieleen tuli myös Boynen Kapina laivalla ja Hosseinin Leijapoika. Kirja oli hyvällä tavalla yllätyksellinen ja ihmiset ja rakkaus ja kaikki muutkin tunteet huokuivat niin suurta intohimoa, että hetken tuntui aika tylsältä olla kylmä ja viileä pohjoismaalainen.



"Viimeisellä hetkellään hän käänsi kasvonsa kohti taivasta ja huusi: 'Viva la libertad, viva Cuba!'
Sen jälkeen kun hänet oli ammuttu, huusin nuo sanat ilmaan yhä uudestaan ja uudestaan, tuntien ajan tein niin. Huusin niin kauan, että ääneni oli käheä enkä kyennyt oikein edes hengittämään. Isoäiti sulki kaikki ikkunta vakoilijoiden pelossa, sillä heitä oli joka puolella. Mutta minä en välittänyt siitä silloin, enkä välitä nytkään. Vaikka tapahtuneesta on kulunut jo monta kuukautta, minä huudan yhä isän kanssa, Nora. Ne ovat hiljaisia huutoja, jotka vaihtuvat lohduttomaksi nyyhkytykseksi yön pimeydessä, silloin kun kukaan ei voi kuulla. Joka päivä minusta tuntuu, että hän palaa hetkenä minä hyvänsä taas kotiin, ja noina hetkinä minä ymmärrän saavani odottaa isää koko loppuelämäni."

zombie

Olen kyllä jokseenkin huono kirjablogaaja, kun en koskaan malta (ehdi/jaksa/muista...) kirjoittaa mitään lukemistani kirjoista. Kasasin eteisen kirjahyllylle (!) kirjastosta lainattuja kirjoja, jotka olen lukenut ja voisin vaikka palauttaa, niin että joku muukin saisi niistä iloa. Pinossa olivat mm. Jari Järvelän Zombie, Bo Carpelanin Benjamin, Sami Hilvon Viinakortti, Raija Siekkisen Kalliisti ostetut päivät ja Tuula-Liina Variksen Pikku naisia, joista yhdestäkään en ole tainnut kirjoittaa vielä sanaakaan. Puhumattakaan niistä oman hyllyn kirjoista, jotka ovat jääneet kommentoimatta...

Sanon nyt ensiksi muutaman sanan Järvelän Zombiesta. Olin syksyllä Otavan kirjaillassa kuuntelemassa, kun Järvelä kertoi uudesta kirjastaan ja halusin lukea sen ainakin siksi, että kirjassa puhutaan jalkapallosta. Ja siksi, että Jari on aina yhtä ihana. Olemme kotoisin samasta kaupungista ja Järvelä on joskus mm. vieraillut lukiossani kertomassa kirjoistaan. Muistan vieläkin, miten hän kertoi tarinaa poikansa nimestä (Havu) ja jo silloin opin pitämään hänestä. En ole kuitenkaan (muistaakseni) lukenut Järvelältä muita kirjoja kuin vuonna 2007 Finlandia-ehdokkaana olleen Romeon ja Julian. Uusimman kirjan aihe vaikutti kuitenkin niin kiinnostavalta, että etsin sen käsiini kirjastosta.

Kirja kertoo palermolaisesta toimittajasta, joka on joutunut kahnauksiin mafiapomojen kanssa ja on rangaistukseksi lähetetty kylmään ja pimeään Ylämaahan kirjoittamaan juttuja paikallisista potkupallopeleistä. Surkean urheilutoimittajan uransa lisäksi Angelo pestautuu töihin paikalliseen pitseriaan, pikkutuhmia elokuvalaineja laukovan Don Juhon alaiseksi ja rakastuu Juhon salaiseen rakastettuun, vaaleaan ja hysteeriseen naiseen. Yllättävien uutisten houkuttelemana Angelo palaa Alamaahan taistelemaan hengestään.

Järvelä kertoi itse vihanneensa Italiaa nuoruuden interrailreissussa tapaamansa italialaisnuorukaisen tähden (kirjassa on hillitön kuvaus kohtaamisesta), mutta menettäneensä maalle lopulta koko sydämensä. Kirjasta huokuukin kiintymys ja tietynlainen tuttuus, vaikken olekaan varma, kuinka hyvin mafiakuvaukset oikeasti pitävät paikkansa. Kylmästä Ylämaastakin Järvelä kirjoittaa hauskasti ja oivaltavasti, vaikka Suomi-kuvauksissa onkin helppo sortua. Alamaata kuvaavat Kuolema-luvut ovatkin jotenkin herkullisempia ja kirjan päättävä kolmas osa on yhtäaikaisessa odottamattomuudessaan ja kliseellisyydessään mainio. Hetkittäin, erityisesti kun Järvelä kuvaa jotain vauhdikasta tapahtumista, en saanut ihan langan päästä kiinni mutta kirja oli silti hauskaa luettavaa - varsinkin jalkapallon ystävälle ja entiselle italialaisten vihaajalle.



"Parhaat jalkapalloilijat ovat kentän ulkopuolella rampoja, yksinkertaisia, monet eivät osaa edes lukea. Niille pitää lukea ääneen lehtijutut, jotka koskevat niitä.

Se, että on poikkeava yksilö kentällä, vaatii ruumiillista tai henkistä poikkeavuutta.

Monella huippufutarilla ovat jalkaterät kääntyneet syntyjään sisäänpäin. Niiden kävely on sen takia kentän ulkopuolella ankan vaapuntaa, joka herättää vain sääliviä katseita tai pilkkanaurun, jos kulkija jää tuntemattomaksi. Mutta samat käyristyneet jalkaterät mahdollistavat kierrepotkut, jotka ylittävät minkä tahansa muurin, putoavat maalin ylänurkkaan. Parhaat vaparipotkijat ovat kieroluisia rääpäleitä.

Peléllä oli lättäjalat. Maradona oli parhaina päivinäänkin läski kääpiö. Samoin Romario.

Rivelino jaksoi hölkätä Cooperin testissä tuhat kaksisataa metriä. Kotikisojemme maalikuningas Paolo Rossi jaksoi juosta vain kymmenen metriä kerralla. Ne kymmenen metriä riittivät. Niiden jälkeen mies oksensi uupumuksesta.

Pelén jälkeen Brasilian kaikkien aikojen hämmästyttävin ilmestys, Garrincha, oli tyhmempi kuin fasaani ja kampurajalka. Ranskalaisen legendan Michel Platinin nilkat olivat lasia. Ja kun kikkarapää söi kevytpizzan, paino lisääntyi heti kahdella kilolla. Zidanen kehitysvammat täyttäisivät Kodin lääkärikirjan. Lisäksi hänen molemmat nimensä alkavat Z-kirjaimella. Ranskan nykyinen maajoukkue on pelottavan voimakas, sillä se on haalittu apukoulusta.

Ylämaan paras pelaaja, Litmanen, juoksee kuin paskantava hevonen.

Siksi en voinut kirjoittaa juttujani toisin, A selitti sänkyseinällä huojuville oksanvarjoille. Rakkain joukkueeni on se, jonka peli perustuu eniten epätäydellisyyteen. Poikkeavuuden kunnioittamiseen. Rakkain pelaajani se, joka ei selviäisi hetkeäkään ilman jalkapalloa, pallo on hänen munuaiskoneensa. Ilman jalkapalloa hän lyyhistyy ja kuolee.

Jalkapallolegendat ovat kroonisesti kuolemansairaita, kuolemaa hidastaa vain se, että he saavat viipyä kentällä. Ilman fudista likaiset legendat kerjäisivät kadunkulmassa. Sitäkään he eivät osaisi kunnolla.

Tällaisten pelaajien jalkapalloa minä kehun. Epätäydellisyyden täydellisyyttä."

klassikkohaasteen kirjat

Tänään ei pitänyt tehdä mitään muuta kuin kirjoittaa gradua - niinpä olikin kummasti aikaa esim. valita klassikkohaasteen kirjoja... Ensin ajattelin, etten millään keksi, mutta sitten listalla olikin yhtäkkiä reilusti yli kymmenen nimekettä. Siksi päädyin pudottamaan Rikoksen ja rangaistuksen sittenkin pois, koska olen jo päättänyt lukea sen aakkohaasteessa. Vähän harmittaa, ettei listalla ole yhtään ranskankielistä kirjaa (Papillon minulla on isän peruina suomeksi). Voi olla, että muutoksia siis tulee. Aion toisaalta muutenkin lukea suurimman osan kirjoista suomeksi eikä alkukielellä, koska valitsin kaikki kirjat (paitsi Oikeusjutun, joka on kirjastosta) omasta hyllystäni, enkä aio hankkia uusia kirjoja haastetta varten. Oli muuten aika jännää miettiä, millä perusteella kirja on klassikko ja siis haasteeseen sopiva.

Henri Charrière: Vanki nimeltä Papillon
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
Sylvia Plath: The Bell Jar
Mika Waltari: Johannes Angelos
Franz Kafka: Oikeusjuttu
George Orwell: Animal Farm
Ilmari Kianto: Punainen viiva
Nikolai Gogol: Kuolleet sielut
Hannu Salama: Juhannustanssit
Charles Bukowski: Vanhan likaisen miehen juttuja

maaliskuun lukupiiri

En saanut tartuttua helmikuun kirjaan, siis siihen Hesseen, mutta maaliskuussa voisi onnistuakin. Lukupiiriblogin kuukauden kirjana on Minna Canthin Anna Liisa, jonka syksyllä eläkkeelle jäänyt kirjakaupan mummoni minulle lahjoitti. Canthiakaan en ole koskaan lukenut, tässä olisi siis tilaisuus. Ja klassikostakin tämä kai kävisi...

Kunhan saisi nuo tenttikirjat ja gradukirjatkin joskus luettua.

viimeaikaista lukemistoa

Aimo Ruusunen (toim.): Media muuttuu. Viestintä savitauluista kotisivuihin
Kaarle Nordenstreng & Osmo A. Wiio: Suomen mediamaisema
Janne Matikainen: Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla
Nikolas Rose: Politics of Life Itself
Sonja Miettinen: Eron aika. Tyttärien kertomuksia ikääntuneen vanhemman kuolemasta
Leif Åberg: Viestinnän johtaminen
Hannu Nieminen & Mervi Pantti: Media markkinoilla
Esa Väliverronen (toim.): Journalismi murroksessa
Anna Kontula: Näkymätön kylä...

Pitää varmaan ottaa klassikkohaasteeseen myös sosiologian klassikot: lukulistalla on vielä ainakin Habermasin Julkisuuden rakennemuutos ja Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria.

klassikkohaaste

Olen monessa blogissa jo törmännyt tähän Klassikkohaasteeseen, joka alun perin on Lumikin kynästä lähtöisin. Olin koko ajan ajatellut osallistua, mutta tajusin vasta nyt, että se aloitushan oli jo kaksi viikkoa sitten... No, onneksi tähän haasteeseen ehtivät mukaan vähän hitaammatkin. Ideana on siis lukea kymmenen klassikkoa tämän vuoden loppuun mennessä, joten myöhästelystä huolimatta aikaa on vielä. Minä tykkään klassikoista mutta työn puolesta tulee nykyään luettua enemmän uutuuskirjoja. Tässä siis hyvä ponnin klassikoinnille. En ole ehtinyt vielä miettiä kaikkia haasteen kirjoja, mutta ainakin aion lukea Kafkan Oikeusjutun, jonka lainasin eilen kirjastosta ja sitten tuon pahaisen Rikoksen ja rangaistuksen, johon aakkoshaastekin viime vuonna jumiutui... Lisää klassikoita ja lisää aakkosiakin siis toivottavasti luvassa.

kesken

Huvittaa tuo "Reading now" ja kaikki nuo ranskankieliset kirjat, jotka ovat roikkuneet siinä iäisyyksiä. En silti poista niitä, aion kyllä lukea niin de Beauvoirit kuin Sartretkin loppuun, kunhan on aika. Ja Kunderan sitten, kun saan jostain omaksi tuon ranskankielisen version. Suomenkielisen luin vuosia sitten.

2X100

Tämäkin haaste on ollut monessa blogissa. Voi olla, että oon jo laittanut jomman kumman vastaukset tännekin (en jaksa tarkistaa ja toivon, että vastaukset ei poikkea kauheasti mahdollisista edellisistä... vaikka toki luetut ovat saattaneet lisääntyä). Kummasti tässä siivotessa keksii kaikkia tärkeitä haasteita, joihin pitää vastata. Pistin tummalla ne, jotka oon lukenut kokonaan ja kursiivilla ne, jotka on jääneet kesken (ja sarjat, joita en oo lukenut kokonaan).

"Have you read more than 6 of these books? The BBC believes most people will have read only 6 of the 100 books listed here."

Bold those books you've read in their entirety.

1. Pride and Prejudice – Jane Austen
2. The Lord of the Rings – JRR Tolkien
3. Jane Eyre – Charlotte Bronte
4. Harry Potter series – JK Rowling
5. To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6. The Bible
7. Wuthering Heights – Emily Bronte
8. Nineteen Eighty Four – George Orwell
9. His Dark Materials – Philip Pullman
10. Great Expectations – Charles Dickens
11. Little Women – Louisa May Alcott
2. Tess of the D'Urbervilles – Thomas Hardy
13. Catch 22 – Joseph Heller
14. Complete Works of Shakespeare
15. Rebecca – Daphne Du Maurier
16. The Hobbit – JRR Tolkien
17. Birdsong – Sebastian Faulks
18. Catcher in the Rye – JD Salinger
19. The Time Travellers Wife – Audrey Niffenegger
20. Middlemarch – George Eliot
21. Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22. The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald
23. Bleak House – Charles Dickens
24. War and Peace – Leo Tolstoy
25. The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26. Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27. Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky
28. Grapes of Wrath – John Steinbeck
29. Alice in Wonderland – Lewis Carroll
30. The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31. Anna Karenina – Leo Tolstoy
32. David Copperfield – Charles Dickens
33. Chronicles of Narnia – CS Lewis
34. Emma – Jane Austen
35. Persuasion – Jane Austen
36. The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis
37. The Kite Runner – Khaled Hosseini
38. Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Berniere
39. Memoirs of a Geisha – William Golden
40. Winnie the Pooh – AA Milne
41. Animal Farm – George Orwell
42. The Da Vinci Code – Dan Brown
43. One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez
44. A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45. The Woman in White – Wilkie Collins
46. Anne of Green Gables – LM Montgomery
47. Far from the Madding Crowd – Thomas Hardy
48. The Handmaids Tale – Margaret Atwood
49. Lord of the Flies – William Golding
50. Atonement – Ian McEwan
51. Life of Pi – Yann Martell
52. Dune – Frank Herbert
53. Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54. Sense and Sensibility – Jane Austen
55. A Suitable Boy – Vikram Seth
56. The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57. A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58. Brave New World – Aldous Huxley
59. The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60. Love in the time of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61. Of Mice and Men – John Steinbeck
62. Lolita – Vladimir Nabokov
63. The Secret History – Donna Tartt
64. The Lovely Bones – Alice Sebold
65. Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66. On the Road – Jack Kerouac
67. Jude the Obscure – Thomas Hardy
68. Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69. Midnight’s Children – Salman Rushdie
70. Moby Dick – Herman Melville
71. Oliver Twist – Charles Dickens
72. Dracula – Bram Stoker
73. The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74. Notes from a Small Island – Bill Bryson
75. Ulysses – James Joyce
76. The Bell Jar – Sylvia Plath
77. Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78. Germinal – Emile Zola
79. Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80. Possession – AS Byatt
81. A Christmas Carol – Charles Dickens
82. Cloud Atlas – David Mitchell
83. The Colour Purple – Alice Walker
84. The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85. Madame Bovary – Gustave Flaubert
86. A Fine Balance – Rohinton Mistry
87. Charlotte's Web – EB White
88. The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89. Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90. The Faraway Tree collection – Enid Blyton
91. Heart of Darkness – Joseph Conrad
92. The Little Prince – Antoine de Saint Exupery
93. The Wasp Factory – Iain Banks
94. Watership Down – Richard Adams
95. A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96. A Town Like Alice – Nevil Shute
97. The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98. Hamlet – William Shakespeare
99. Charlie & the Chocolate Factory – Roald Dahl
100. Les Miserables – Victor Hugo

26/100 kokonaan


Sitten vielä tämä toinen:

Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Brontë - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

35/100 kokonaan. Ainakin on paljon luettavaa vielä jäljelläkin (vaikka ihan kaikkia noista en kuitenkaan aio - kaikki ei musta ole ihan sen arvoisia). Ihanan monta löytyy omastakin hyllystä!

heihei bo

Taas loppuivat yhdet sanat. Mutta onneksi ne eivät katoa.

Otin kirjastosta mukaan Carpelanin Benjaminin. Kotona avasin sen mistä sattuu:

"Jos minä ennen kuljin varmoja, toisten rakentamia teitä pitkin, saan nyt loikkia yli soiden ja oikeastaan minun pitäisi opetella lentämään, jotta voisin seurata omien, tosin ehkä sekapäisten ajatusteni kulkua. Pitää itsensä nopeassa liikkeessä, jotta saavuttaisi oman painonsa! Poika juoksee ylös mäentöyrästä, näkee minun istuvan isoäidin huoneessa ja katoaa samassa, tässä minä istun, olen seitsemän vuotta ja samalla kuusikymmentäkaksi, maailma kallistuu, tulee ulkopuolella olemisen tunne ja tilkkupeiton, ennemmin tai myöhemmin minut paljastetaan! Siitä että olen uneksinut, keksinyt kaiken omasta päästäni. Jokaisesta onnen hetkestä saat maksaa, ennemmin tai myöhemmin."

Itku siitä tuli.

minihaaste 1/11: kolmas tyttö

Satun blogissa on meneillään ihanan minihaasteen ensimmäinen osa, jonka ideana oli lukea jokin kirja, johon on jo kauan ajatellut tarttua muttei koskaan ole saanut aikaiseksi. Minäpä valitsin haasteeseen oikein herkullisesti Agatha Christien, jolta en ole koskaan lukenut ensimmäistäkään kirjaa... Aikonut olen kyllä! Joulun aikaan pääsin jo melkein sanoista tekoihin, kun hamstrasin äidin kirjahyllystä yhden nti Marplen ja yhden Hercule Poirot'n. Päädyin näistä jälkimmäiseen, koska belgialainen yksityisetsivä jotenkin kiehtoo minua. Kolmas tyttö -kirjan valitsin äidin hyllystä siksi, että takakannessa puhuttiin pitkätukkanuorison epämääräisestä törmäilystä ja hipeistä.

Kirjan alussa nuori tyttö kuin intohimoton Ofelia tulee Poirot'n luokse ja arvelee ehkä tehneensä murhan. Tyttö kuitenkin lähtee tiehensä ennen kuin ehtii kertoa enempiä yksityiskohtia ja etsivän kimurantiksi tehtäväksi jää etsiä tuo mahdollinen murha. Sehän löytyy ja lopulta selviääkin, moniaitten kiemuroiden kautta.

Tunnelma on jopa leppoisa, tapahtumat ovat sopivan uskottavia eikä niissä kikkailla samaan tapaan kuin nykydekkareissa. Tärkeintä on aina istua alas ja ajatella, muuten mistään ei tule mitään. Eikä kupposesta kuumaa suklaatakaan haittaa ole. Myös Laura Tetrin suomennos on varsin herkullinen ja pärjäisi monelle nykytekstille. En todellakaan ihmettele, miksi ihmiset pitävät Christien kirjoista niin kovin. Enkä malta odottaa, mikä on Satun seuraava haaste...

Itse kirja on muuten varmaan jostain divarista aikoinaan hankittu. Takakanteen on kuulakärkikynällä kirjoitettu 2:50, epäilen markkoja. Se on myös niin luettu, että on jo hajonnut kahteen osaan. Ja siitä puuttuu sivuja! Onneksi loppuratkaisu sentään oli tallella...



"Hercule Poirot nautti varhaisaamiaistaan. Hänen oikean kätensä ulottuvilla oli höyryävä suklaakuppi. Hän oli aina ollut perso makealle. Suklaajuoman seurana oli briošši. Herkullinen yhdistelmä. Hän nyökkäsi hyväksyvästi. Tämä oli neljännestä leipuriliikkeestä, jota hän oli kokeillut. Leipomo oli tanskalainen mutta verrattomasti parempi kuin lähempänä sijaitseva liike, joka oli olevinaan ranskalainen. Viimeksi mainitun tuotteet olivat kaikkea muuta kuin aitoja."

tuhansien aatteiden maa

Kierrätän vähän ja julkaisen yhden vähän syvällisemmän kirja-arvostelun täälläkin.

"Tuhansien viharikosten maa

Suunnittelin tekeväni gradun suomalaisesta [kriittisestä] maahanmuuttokeskustelusta ja bongasin WSOY:ltä aiheeseen liittyvän, Jyri ja Jera Hännisen uuden kirjan Tuhansien aatteiden maa. Koska kahdeksannen vuoden opiskelijankin taloustilanne on aika tiukka, päätin kysäistä, haluaisiko kustannusjätti tukea köyhää gradunkirjoittajaa yhden kirjan verran. Kyllä halusi, ja vaikka graduaihe on jo moneen kertaan vaihtunut, kirjan teema kiinnostaa edelleen. Varsin herkulliseksi Hännisten pamfletti osoittautuikin.

Tuhansien aatteiden maa ottaa osaa Suomessa kiivaana käytävään aatekeskusteluun, josta hyvinä esimerkkeinä voidaan mainita Perussuomalaisten alati kasvava kannatus tai kohua nostattanut Ylen Homoilta. Yksi kirjan keskeisistä kysymyksistä on, mitä ääriajattelu (Suomessa) on ja kuka sen ylipäänsä voi määritellä. Hännisten rajauksen mukaan ääriajattelu on äärimmäistä suhteessa keskitiehen, yleiseen mielipiteeseen ja yhteisiin arvoihin - yleisestä mielipiteestä poikkeaminen ja marginaaliajattelu eivät kuitenkaan automaattisesti tee kenestäkään fundamentalistia. Tasa-arvon puolestapuhujia, vihreän aatteen kannattajia, homoseksuaalien oikeuksien puolustajia ja orjuuden vastustajia on kaikkia aikanaan pidetty vaarallisina ääriajattelijoina. Tämä mielessä pitäen kirjassa on esitelty vain sellaisia Suomessa suosiota saavuttaneita ideologioita, jotka suuntautuvat selvästi jotain ihmisryhmää vastaan tai jotka valtaan päästyään aiheuttaisivat moraalin tai demokratian rapautumista.

Kirjan keskiössä ovat äärioikeistolaiset maahanmuuttokriitikot, mutta osansa saavat myös “kristilliset ääriryhmät, kommunistit, ekofasistit, anarkistit, asehullut ja markkinafundamentalistit”; sellaiset ryhmät, joiden piirissä ääriajattelijoita varmasti on. Kaiken pahan perustaksi mainitaan juuri markkinauskovaisuus ja sen lietsoma ahneuden kulttuuri, jota ei kirjassa kuitenkaan tarkemmin käsitellä, koska aiheella kirjoittajien mukaan on pätevämpiäkin tuntijoita.

Keskeiseksi teemaksi nouseva maahanmuuttokriittisyys on tekijöiden mukaan oiva esimerkki marginaalista valta-aatteeksi nousseesta ääriajattelun muodosta. Usein heppoisiin stereotypioihin pohjautuva kritiikki sai alkunsa nettikeskusteluissa ja leimahti lopulta poliittisten puolueiden väliseksi jatkuvaksi kiistaksi ja äänten kalastelun välineeksi - asenteiden muuttuessa koko ajan kriittisemmiksi. Kirjasta käy myös ilmi, miten samankaltaisesti puoluelinjat rakentuvat suhteessa äärikysymyksiin - vastakkainasettelun osapuolet ovat samat puhuttiin sitten maahanmuutosta tai aselaeista.

Yksi kirjan oivalluksista onkin, miten silmiinpistävän samanlaista ääriryhmien ajattelu on silloinkin, kun niiden tavoitteet ovat täysin päinvastaisia. Tämä osaltaan vaikeuttaa rakentavan keskustelun ja konsensuksen syntymistä: ääriajattelijat eivät juuri perustele näkemyksiään tieteellisillä tai muuten todistusvoimaisilla argumenteilla vaan heillä on varma tieto. Keskustelu “juuttuu juoksuhautoihin” ja dialogin sijaan kuullaan kahta itsevarmaa monologia.

Jurot suomalaiset ovat hyvää maaperää kiihkoilulle ja äärimmäisille ideologioille. Kirjoittajat muistuttavat, miten täällä on oltu tarpeen tullen valmiita tappamaan vaikka oma veli, jos aatteen palo on tarpeeksi vahva. Tähän vuodenaikaan on jotenkin helppo ymmärtää, että suomalaisille kelpaa mikä tahansa mihin uskoa. Usein ääriasetelman vastakkaisilla reunoilla eivät kuitenkaan seiso me ja muut vaan muut ja muut. Homoseksuaalit vastustavat maahan tulevia islamisteja koska nämä eivät hyväksy homoja. Skinit tappavat neekereitä ja rättipäät hinttareita. Vihamielisyys leviää kuitenkin myös suuressa yleisössä vaikka matka nettikirjoittelusta väkivaltaan on Suomessa onneksi vielä pitkä.

Hännisten ajatukset on helppo allekirjoittaa - ainakin kun on itse samaa mieltä. Heidän suhtautumisensa ei ole täysin neutraali vaan esimerkiksi luterilainen kirkko saa kritiikkiä osakseen vaikkei sitä leimatakaan ääriliikkeeksi. Toisaalta, ei tällaista kirjaa voisi kirjoittaa ottamatta omaa paikkaa ja kantaa. Kirjoittajat ovat tehneet taustatyönsä, haastatelleet niitä jotka haastatteluihin ovat suostuneet ja kaivaneet esiin vakuuttavan määrän maan alla toimivia, häiriintynyttä agendaa noudattavia kansanliikkeitä.

Toisaalta, jos en itse kuuluisi suvaitsevaistoon, en välttämättä uskoisi näistä todisteluista sanaakaan. Mikä paremmin alleviivaisi kirjan ideaa, että useimmissa aatteissa on sama palo ja keskustelun sijaan jokainen tahtoo kuulla oman äänensä korkeimpana. Vaikka monet äärimmäiset ideologiat ovat varsin suorasukaisia ja usein tuulesta temmattuja, yllättävän moni niiden johtohahmoista on väitellyt tohtoriksi. Sellaisen sanaa voi olla vielä vaikeampi kyseenalaistaa kuin kansankielellä saarnaavan Soinin - joka useimpiin esiteltyihin hahmoihin verrattuna vaikuttaa aika velikullalta. Mietityttää, eikö akateemisella yhteisöllä ole mitään vastuuta siitä, mitä sen mandaatilla julistetaan.

Ehkä sellainen vastuu pitäisi jonkun ottaa kantaakseen. Ensimmäiseksi voi vaikka lukea Hännisten kirjan. Valtsikassa, jossa asioista on aina oltava jotain mieltä - mieluiten oikeaa - olisi hyvä miettiä tarkkaan, mille mielipiteensä perustaa. Tai sitten voi ottaa vaarin, miten isoa mediakonsernia voi riistää opiskelijan edun nimissä."

Kajahdus 04/2010

sementtipuutarha

Hyi yök, ällöttävä. En tykännyt. En ymmärtänyt.

Luen aina McEwanin kirjoja enkä koskaan tykkää niistä. Ainoa, josta olen vähän pitänyt, oli Rannalla. Sovitus on hyllyssä, joten se on kai pakko lukea joskus. Polte tavallaan kiinnostaa, mutten oikeasti haluaisi lukea näistä enää yhtäkään.



The Sement Garden

Didn't like it, didn't even understand. Why am I still reading McEwans since I hate them all? On Chesil Beach I somewhat enjoyed but didn't quite understand either. The others I've just hated.

orapihlajapiiri

Kirjakaupan tyttönä olemisessa on monta kivaa puolta (joista yksi ei ole hyvä palkka). Yksi niistä on kirjojen ennakkokappaleet. Perjantaina sain käsiini lukukappaleen Hanna Tuurin esikoisromaanista Orapihlajapiiri, jota en malttanut laskea käsistäni kun lukemisen kerran aloin.

Kirja kertoo kuopiolaisesta Kirsistä, joka päättää pakata mukaan teini-ikäisen tyttärensä Annin ja muuttaa Irlantiin omalaatuiseen yhteisöön, jossa hoidetaan kehitysvammaisia ja eletään komuunissa. Tytär kapinoi muuttoa vastaan, mutta äiti ei kuuntele, vaikka muutto ei kivuttomasti sujukaan.

Aihe kuulosti minusta vähän hämmentävältä, mutta elämä yhteisössä oli kuitenkin aika kiehtovaa. Äiti ja tytär ovat vuorotellen kirjan kertojia. En yleensä pidä kirjoista, joissa näkökulma muuttuu koko ajan, mutta tässä pidin erityisesti tyttären osuuksista. Teksti oli jonkin verran puhekielistä, joka häiritsi minua, vaikka se taisikin olla tyylikeino - puhekieltä oli enemmän tyttären osuuksissa. Passiivin käyttö, puuttuvat sijapäätteet ja "se" puhuttaessa ihmisistä eivät koskaan oikein vakuuta minua.

Tarina kuitenkin vakuutti ja vaikutti. Mietin koko ajan, miten se oikein voi loppua, mutta loppu yllättikin minut niin, että aloin melkein itkeä tihrustaa lähijunassa. Tuli ihan paha mieli: miksei kirja sittenkin olisi voinut loppua onnellisesti? Tai onnellisemmin. Mutta sellainen loppu olisi varmasti ollut tylsempi.

Äidin ja tyttären suhteen kuvauksesta tuli mieleen Tina Lundánin Ensimmäinen kesä. Hahmot ovat jotenkin juuri sopivan tavallisia ja uskottavia. Ystävyyttä rakennetaan kirjassa kauniisti.

finlandia

K-Blogissa on näköjään meneillään Finlandia-haaste (joo ja minä innostuin näköjään lukemaan kirjablogeja vaihteeksi...). En uskalla ihan ottaa osaa haasteeseen, koska en muutenkaan ehdi mitään. Voisin ehkä yrittää lukea ainakin ne Finlandia-kirjat, jotka mulla on jo hyllyssä?

Tässä lista kaikista palkituista ja ehdokkaista Finlandia-palkinnon historian aikana (lainattu Akateemisen sivuilta). Merkkasin ylös (muistinvaraisesti), mitkä olen lukenut (lihavoitu) ja mitkä mulla on hyllyssä lukemattomina (kursivoitu).

2010
Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Markus Nummi: Karkkipäivä
Joel Haahtela: Katoamispiste
Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan
Riikka Pulkkinen: Totta
Erik Wahlström: Flugtämjaren/Kärpäsenkesyttäjä

2009
Antti Hyry: Uuni

Turkka Hautala: Salo
Kari Hotakainen: Ihmisen osa
Marko Kilpi: Kadotetut
Merete Mazzarella: Ingen saknad, ingen sorg / Ei kaipuuta, ei surua
Tommi Melender: Ranskalainen ystävä

2008
Sofi Oksanen: Puhdistus

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Katri Lipson: Kosmonautti
Arne Nevanlinna: Marie
Pirkko Saisio: Kohtuuttomuus
Juha Seppälä: Paholaisen haarukka

2007
Hannu Väisänen: Toiset kengät

Agneta Ara: Det har varit kallt i Madrid (osittain)
Juha Itkonen: Kohti
Jari Järvelä: Romeo ja Julia
Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet
Laura Lindstedt: Sakset

2006
Kjell Westö: Där vi en gång gått/ Missä kuljimme kerran

Kari Hotakainen: Huolimattomat
Markku Pääskynen: Vihan päivä
Taina Sampakoski: Ikoni
Petri Tamminen: Enon opetukset
Robert Åsbacka: Kring torget i Skoghall

2005
Bo Carpelan: Kesän varjot

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
Tuomas Kyrö: Liitto
Pirkko Saisio: Voimattomuus
Anneli Toijala: Merten takaa tulleet

2004
Helena Sinervo: Runoilijan talossa

Pirjo Hassinen: Kuninkaanpuisto
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani (kesken)
Asko Sahlberg: Tammilehto
Jari Tervo: Myyrä
Erik Wahlström: Den dansande prästen

2003
Pirkko Saisio: Punainen erokirja

Joel Haahtela: Elena
Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä
Leena Lander: Käsky
Juha Ruusuvuori: Nokian nuoriso-ohjaaja
Lars Sund: Eriks bok

2002
Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie

Pirjo Hassinen: Jouluvaimo
Kjell Westö: Lang
Anu Kaipainen: Granaattiomena
Reko Lundán: Ilman suuria suruja
Harri Tapper: Pitkäsuisten suku

2001
Raittila H: Canal Grande

Sakari Issakainen: Espalmador
Daniel Katz: Laituri matkalla mereen
Ulla-Lena Lundberg: Marsipansoldaten / Marsipaanisotilas
Maria Peura: On rakkautes ääretön
Asko Sahlberg: Eksyneet

2000
Sinisalo J: Ennen päivänlaskua ei voi

Parkkinen S: Teo
Peltoniemi J: Jäähyväiset sukuromaanille
Saisio P: Vastavalo
Tikka E: Lohikäärmekylpy
Westö K: Vådan av att vara Skrake - Isän nimeen

1999
Kristina Carlson: Maan ääreen

Jari Järvelä: Lentäjän poika
Antti Hyry: Aitta
Veronica Pimenoff: Maa ilman vettä
Micaela Sundström: Dessa himlar kring oss städs
Jari Tervo: Minun sukuni tarina

1998
Pentti Holappa: Ystävän muotokuva

Harri Tapper: Missä kurkien aura on
Pirkko Saisio: Pienin yhteinen jaettava (ehkä?)
Hannu Raittila: Ei minulta mitään puutu
Riikka Ala-Harja: Tom Tom Tom
Mari Mörö: Kiltin yön lahjat

1997
Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

Joni Skiftesvik: Yli tuulen ja sään
Pirkko Lindberg: Candida
Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni
Kari Hotakainen: Klassikko
Lars Sund: Lanthandlerskans son

1996
Irja Rane: Naurava Neitsyt

Päivi Alasalmi: Vainola
Pirjo Hassinen: Voimanaiset
Kauko Röyhkä: Kaksi aurinkoa
Heimo Susi: Virkamatka
Antero Viinikainen: Aleksis Kivi ja Serbian prinsessa

1995
Hannu Mäkelä: Mestari

Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi (ehkä?)
Veronica Pimenoff: Risteilijät
Carola Sandbacka: Ellen Llewellyn
Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen
Maarit Verronen: Pimeästä maasta

1994
Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies

Monica Fagerholm: Underbara kvinnor vid vatten
Jyrki Kiiskinen: Suomies
Leena Lander: Tulkoon myrsky
Paavo Rintala: Aika ja uni
Jouko Turkka: Häpeä

1993
Bo Carpelan: Urwind/Alkutuuli

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rakkauden nälkä
Anja Kauranen: Ihon aika
Juha Ruusuvuori: Kaniikki Lupus
Maarit Verronen: Yksinäinen vuori

1992
Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia

Tua Forsström: Parkerna
Pentti Holappa: Sormenjälkiä tyhjässä
Hannele Huovi: Matka Grönlannin halki
Jouni Inkala: Tässä sen reuna
Jarkko Laine: Maailman yksinäisin mies
Tytti Parras: Vieras
Eva Wein: Kulkue

1991
Arto Melleri: Elävien kirjoissa

Kari Aronpuro: Tasanko 967
Agneta Enckell: Falla
Leena Lander: Tummien perhosten koti
Paavo Rintala: Sarmatian Orfeus
Juha Seppälä: Super Market
Raija Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
Lars Sund: Colorado Avenue

1990
Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi

Tiina Kaila: Bruno
Leena Krohn: Umbra
Juha Seppälä: Hyppynaru
Joni Skiftesvik: Tuulenpesä
Eira Stenberg: Kuun puutarhat
Kjell Westö: Utslag/Merkitty
Benedict Zilliacus: Båten i vassen/Kertomus kadonneesta saaresta

1989
Markku Envall: Samurai nukkuu

Bo Carpelan: År som löv/Vuodet kun lehdet
Martin Enckell: Gud All-En
Annika Idström: Kirjeitä Trinidadiin
Olli Jalonen: Johan on Johan
Eeva Joenpelto: Ei ryppyä ei tahraa
Leena Krohn: Rapina
Jarkko Laine: Oodi eiliselle sanomalehdelle
Ulla-Lena Lundberg: Leo
Ralf Nordgren: Det kluvna äpplet/Halkaistu omena

1988
Gösta Ågren: Jär

Mikael Enckell: Till Saknadens lov
Martti Joenpolvi: Pronssikausi
Anita Konkka: Hullun taivaassa
Hannu Mäkelä: Vetsikko
Pepi Reinikainen: Hullu, ihana lintu - metsäkyyhky
Johannes Salminen: Minnet av Alexandria/Alexandrian muisto
Kerttu-Kaarina Suosalmi: Ihana on Altyn-köl
Antti Tuuri: Uusi Jerusalem

1987
Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta

Pentti Holappa: Savun hajua
Sakari Issakainen: Paratiisissa ei soi Paganini
Christer Kihlman: Gerdt Bladhs undergång/Gerdt Bladhin tuho
Eila Kostamo: Mustarastas
Ulla-Lena Lundberg: Sand/Kalaharin hiekkaa
Ralf Nordgren: Pianobärarna/Pianonkantajat (Akateemisen sivulla tosin lukee "Pienonkantajat", mutta en osta sitä)
Mirkka Rekola: Tuoreessa muistissa kevät
Hannu Salama: Amos ja saarelaiset
Juhani Syrjä: Omenatarha

1986
Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku sheba

Bo Carpelan: Axel
Antti Hyry: Kertomus
Christer Kihlman: På drift i förlustens landskap/Tuuliajolla tappion maisemissa
Lassi Nummi: Matkalla niityn yli
Kirsti Paltto: Voijaa minun poroni
Juhani Peltonen: Iloisin suru
Esko Raento: Suru. Ystäväkirja
Eeva Tikka: Aurinkoratsastus
Antti Tuuri: Ameriikan raitti

1985
Jörn Donner: Far och son/Isä ja poika

Annika Idström: Veljeni Sebastian (ehkä?)
Leena Krohn: Tainaron
Matti Kuusi: Ohituksia
Hannu Mäkelä: Unelma onnesta numero 5
Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema
Hannu Salama: Finlandia-sarja
Göran Schildt: Moderna tider/Nykyaika
Keijo Siekkinen: Äidin hauta
Caj Westerberg: Kirkas nimetön yö

1984
Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma

Bo Carpelan: Marginalia till grekisk och romersk diktning/Marginalia, merkintöjä Kreikan ja Rooman runoudesta
Paavo Haavikko: Pimeys
Veikko Huovinen: Puukansan tarina
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja heimolaiset
Veronica Pimenoff: Loistava Helena
Teuvo Saavalainen: Ja poika vaikenee
Joni Skiftesvik: Pystyyn haudattu

Pieni on tämä Suomen kirjallinen piiri sittenkin.

lukupiirejä

Reilun viikon päästä on ehkä - toivottavasti - taas kirjakaupan tyttöjen lukupiiri. Piiri kokoontuu miten sattuu ja missä milloinkin. Viimeksi luettiin Mazzarellan esseitä, tällä kertaa sai lukea mitä tahansa Sofi Oksaselta. Ensin piti siis lukea Puhdistus, mutta koska sen oli niin moni jo lukenut, päätettiin lopulta, että saa valita minkä tahansa Oksasen kirja. Itse olen lukenut Puhdistuksen ja Baby Janen kokonaan, mutta Stalinin lehmistä vain puolet, joten ajattelin lukea sen nyt kokonaan. Kohta pitäisi aloittaa, jos vielä meinaa. Vaikka kirjakaupan tyttöjen lukupiirissä ei ole niin tärkeää, onko oikeastaan edes lukenut mitään. Toisaalta jos en nyt lue Stalinin lehmiä, en lue ehkä koskaan. Kirjan alku oli muistaakseni ihan ok, mutta olen vuosien saatossa kehittänyt niin suuren vastenmielisyyden (voikohan näin sanoa?) Oksasta kohtaan, etten haluaisi edes enää lukea mitään sen kirjoja. Baby Janesta aikanaan tykkäsin, vaikka sen kuva paniikkihäiriöstä onkin varsin yksipuolinen. Puhdistusta karsastin jo valmiiksi kaiken sen hehkutuksen takia, eikä se minusta ole ollenkaan niin kummoinen kuin kaikkialla meuhkataan. Ehkä pitäisin siitä enemmän, jos pitäisin sen kirjoittajasta edes vähän. Olen työn puolesta ollut Oksasen kanssa muutaman kerran tekemisissä, eikä mediasta välittynyt kuva kylmäkiskoisesta ja tympeästä ihmisestä ole henkilökohtaisessa kontaktissa ainakaan parantunut...

Toisaalla kuukaudenkirjaksi on valittu Herman Hessen Narkissos ja kultasuu. Kuinka ollakaan, olen lukenut siitäkin puolet joskus vuosia sitten. Hessellekään en silloin lämmennyt, mutta ehkä nyt olisi aika antaa toinen mahdollisuus.

Valitettavasti nyt ei pitäisi oikeastaan lukea mitään muuta kuin tentti- ja gradukirjoja (ja hollanninkirjaa, jos se ensin löytyisi jostain...).

lumiomenan arvonta

Lumiomppu täytti kaksi vuotta ja arpoo kirjoja. Koska olen parantumaton hamstraaja (mm. eilen pelastin roskakatoksesta kaksi Enid Blytonia) ja koska arvottavien kirjojen listalla oli niin monta herkkua, en voi olla osallistumatta. Menkää tekin!

kirjat 2010 books

Viime aikoina olen joutunut priorisoimaan. Vapaa-aikaa jää töiden jälkeen ihan liian vähän ja oikeastaan sekin pitäisi käyttää opiskeluun. Koska on täytynyt valita, olen mieluummin lukenut kuin kirjoittanut. Olen ajatellut tehdä pienen yhteenvedon kaikista niistä kirjoista, jotka olen viime kuukausien aikana lukenut mutta joista en ole ehtinyt kirjoittaa mitään. Ainakin niistä mieleenpainuvimmista joista muistan vielä jotain... Salaa yritin saada viime vuonna 52 kirjaa luetuksi, yhden joka viikolle, mutta jäin muutamalla jälkeen. Koulukirjoja ei lasketa. Mutta siinä hyvä syy aloittaa tänä vuonna ajoissa ja lukea vaikka tuplamäärä...

Alla vielä lista vuoden 2010 kirjoista. En osaa nimetä parasta, mutta eniten luin näköjään Haahtelan kirjoja. Jokunen on edelleen odottamassa lukupinossa. Huonoimmat olivat Riku Korhosen ja Leena Parkkisen kirjat.

Lately I haven't had too much spare time and I've had to prioritise. I've chosen reading over writing about reading. I'll try to sum up all those books I read last year but didn't have time to comment. I secretly wanted to read 52 books last year, one for every week. I missed few (and am not counting school books) but that's just a nother good reason to start early this year and maybe even double...

I'll put a list of my books of 2010 here. I can't say which one was the best but I hated Riku Korhonen's and Leena Parkkinen's books the most.

Merete Mazzarella: Matkalla puoleen hintaan
Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala: Kellokosken prinsessa
Joel Haahtela: Katoamispiste
Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
Raija Siekkinen: Kalliisti ostetut päivät
Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna
Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä
Jhumpa Lahiri: Interpreter of Maladies (in Finnish: Tämä siunattu koti)
Jera Hänninen & Jyri Hänninen: Tuhansien aatteiden maa. Ääriajattelua nyky-Suomessa
Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
Markus Nummi: Karkkipäivä
Riikka Pulkkinen: Totta
Khaled Hosseini: Leijapoika/The Kite Runner
Peter Franzén: Tumman veden päällä
John Boyne: Mutiny on the Bounty (in Finnish: Kapina laivalla)
Claire Castillon: Insecte (in Finnish: Äidin pikku pyöveli)
Jukka Parkkinen: Suvi Kinos ja puuttuva rengas
Emily Brontë: Wuthering Heights (in Finnish: Humiseva harju)
Eduard Uspenski: Djadja-Fjodor, pjos i kot (in Finnish: Fedja-setä, kissa ja koira)
Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa
Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet
Juha Itkonen: Seitsemäntoista
Paul Auster: The Brooklyn Follies (in Finnish: Sattumuksia Brooklynissa)
Elina Tiilikka: Punainen mekko
Ulla-Maija Paavilainen: Sokerisiskot
Carol Shields: Swann (in Finnish: Kaiken keskellä Mary Swann)
Kiba Lumberg: Musta perhonen
Ian McEwan: Enduring Love (in Finnish: Ikuinen rakkaus)
Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon
Isabelle Caro: La petite fille qui ne voulait pas grossir
Robert Castel: Les métamorphoses de la question sociale
Raija Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
Arundhati Roy: The God of Small Things
Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita
August Strindberg: Ett drömspel
F. E. Sillanpää: Nuorena nukkunut
Susanna Kaysen: Girl, Interrupted
Virpi Hämeen-Anttila: Muistan sinut Amanda
Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Vladimir Nabokov: Lolita
Heidi Köngäs: Hyväntekijä
Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä
Marguerite Duras: Écrire
Amanda Sthers: Madeleine
Juha Seppälä: Suuret kertomukset
Petri Tamminen: Mitä onni on
Kjell Westö: Gå inte ensam ut i natten (in Finnish: Älä käy yöhön yksin)
Suvi Keskinen, Anna Rastas & Salla Tuori (toim.): En ole rasisti, mutta...
Paulo Coelho: O vencedor está só (in Finnish: Voittaja on yksin)