Yksi hyvä puoli kirjakauppatyössä ovat eri kustantamoiden järjestämät kirjaillat. Usein iltoja järjestetään parikin kertaa vuodessa, mutta syksyisin kirjamarkkinat ovat tietysti herkullisimmillaan. Tänä syksynä ensimmäisenä vuorossa oli Tammi. Usein kirjaillat ovat kutsuvierastilaisuuksia ja avoinna vain kirja-alan työntekijöille, mutta tällä kertaa samaan tilaisuuteen oli kutsuttu myös yksityishenkilöitä ainakin Hesarissa olleella ilmoituksella.
Kirjailloissa tarjotaan usein jotain syötävää (josta tällä kertaa jäimme paitsi, koska ruokailu oli ovelasti sijoitettu niin alkuiltaan, ettei rehellistä työtä tekevillä kirjakaupan tytöillä ja tädeillä ollut mitään mahdollisuutta ehtiä siitä nauttimaan) ja sitten reilu annos hengenruokaa. Tammen illassa oli tällä kertaa viisitoista kirjailijaa ja kirjantekijää, joilta oli vastikään ilmestynyt tai kohta ilmestymässä jokin teos. Illassa esiteltiin romaaneja, lastenkirjoja ja erilaisia tietokirjoja. Viisitoista esiintyjää on aika paljon ja usein tuollaiset tilaisuudet venähtävät ja saattavat olla pitkäpiimäisiäkin, mutta tällä Tammi onnistui mielestäni aika hyvin ohjelman sommitellussa. Kirjailijoiden haastattelija (en nyt valitettavasti muista nimeä, sama tyyppi on tainnut houstata Tammen iltoja kyllä ennenkin) oli sukkelakielinen ja eteni aiheesta ja kirjailijasta toiseen varsin sujuvasti ja suurinta osaa illan tähdistäkin oli miellyttävää kuunnella.
Omat suosikkini illan esiintyjistä olivat Jari Järvelä ja Märta Tikkanen. Järvelän uusin kirja Zombie kertoo tarinan palermolaisesta toimittajasta, joka joutuu pakon edessä muuttamaan Suomeen. Herkullinen mielikuva italialaisen jalkapallon rakastajasta katsomassa KTP:n peliä Arto Tolsa -areenalla oli kuin kirsikka kakun päälle enkä voi kuin rakastaa kotikaupungin poikaa vielä vähän lisää. Järvelä kävi joskus lukioaikoina pitämässä meille jonkun oppitunnin ja siitä saakka olen ollut myytyä naista. Inhosin Italiaa vielä vuosi sitten intohimoisesti, mutta nyt kun olen päässyt pahimmista ennakkoluuloistani yli, en malta odottaa, että saan Zombien käteeni.
Märta Tikkasen tuotantoa en tunne lainkaan - hävettää sanoakin - vaikka nimi onkin takaraivossa kummitellut. Tikkanen on nyt kirjoittanut isovanhempiensa Emman ja Unon tarinan ja mieluusti lukisin tuonkin kirjan. Aion ainakin hankkia pikimmiten käsiini jonkun Tikkasen teoksen. Märta oli aivan ihastuttava nainen ja kun hän kertoi ihastuneensa tuntemattomaan isoisäänsä hänen kirjeitä luettuaan, koska on aina ollut heikkona ihaniin ja mahdottomiin miehiin, tunsin heti sielujen yhteyttä. Olen varma, että minusta ja Märtasta tulee nopeasti lämpimät ystävykset.
Illan perusteella haluaisin lukea myös Sami Hilvon Viinakortin. Anna Kortelaisen Eri kivaa! -kirja (ja siihen liittyvä Ateneumin näyttely) oli minusta ihana jo ennen Tammen kirjailtaa. Leena Lehtolainen oli oma itsensä; en ole hänen kirjojensa suurin fani, mutta uusin Minne tytöt kadonneet (jonka nimi häiritsee minua aina vain) odottaa jo hyllyssä, koska aion ensin käyttää sitä opiskelutarkoituksiin ja kierrättää sitten äidilleni. Sinikka Nopola oli hurmaava; Timo Parvelan teinikirja ei niinkään sykähdyttänyt mutta hänen lukemansa Ella-katkelma oli ihan hauska iltasatu.
Maria Turtschaninoffin Arra-fantasiakirja ei kuulostanut mitenkään erikoiselta (lisäksi minua ärsytti a) se, että juontaja nosti maailman merkittävimmäksi fantasiakirjaksi Harry Potterin, jolle arvonimi ei tietenkään kuulu ja b) se, että kirjailija lausui "fantasia"-sanan kuin siinä olisi kaksi t:tä, joka ei tietenkään ole sanan suomenkielinen äänneasu). Carina Räihän Huipulta huipulle voisin lukea, jos lukisin senkaltaisia kirjoja. Tunnen syvää sympatiaa kaikkia downshiftaajia kohtaan. Erkki Tuomioja Jaan Tõnissonia käsitteleva kirja ei herättänyt minussa mitään tunteita (Tuomioja oli kollegani mukaan ainoa kirjailija, jota haastattelija teititteli).
Essi Avellanin samppanjakirja ei myöskään kovasti sykähdyttänyt; en varmaankaan ole sen kohderyhmää vaikka haluaisinkin joskus päästä maistamaan viiniä, joka maksaa 3500 euroa pullolta. Tai ihan muuten vaan matkustaa Champagnen maakuntaan - jota Avellan muuten kutsui Samppanjan maakunnaksi, vaikka maakunnan nimeä ei käsittääkseni olekaan tapana suomentaa. Illan ylivoimaisesti ärsyttävin ja aivottomin esiintyjä oli Sara La Fountain, joka ei onneksi kirjoita kirjoja vaan laittaa ruokaa. Tai no, ärsyttävin saattoi sittenkin olla maalaislääkäri Tapani Kiminkinen, jota Tabermann-lainauksineen, saarnaavine puheineen ja erityisesti ala-arvoisine juttuineen on vaikea ylittää. Se La Fountain kai sentään osaa laittaa sitä ruokaansa, eikä sellainen ihminen ehkä voi olla läpeensä paha. Kalle Isokallion jutut suomalaisen politiikan alennustilasta saivat nauramaan vaikken siitä vanha jäärä -imagosta niin kovasti pidäkään. Halun syntymisestä puhunut Tarja Sandberg oli miellyttävä nainen, joka puhui viisaankuuloisia sanoja tärkeästä aiheesta. En vaan ehkä pidä siitä, että sitä seksipuhetta on aina pakko tunkea joka paikkaan. Ei se tietysti Sandbergin vika ole.
Sairastumisten takia osallistumisensa olivat peruneet ainakin Tiina Nopola ja Katariina Souri (ei siis Kata Kärkkäinen - tajusin vasta, että meidän kaupassa on sen kirja myynnissä, mutten kiinnittänyt siihen mitään huomiota, kun en tajunnut kuka kirjoittaja oikeasti on. En varmaan vastaisuudessakaan kiinnitä).
Muutamaa floppia lukuunottamatta ilta oli siis onnistunut ja suuhun jäi hyvä maku. Yleensä kirjailtojen paras puoli (ilmaisen ruoan lisäksi, jota tällä kertaa jäimme paitsi) ovat lahjukset. Kirjakasseja oli ilmeisesti jaettu ruokailun yhteydessä, mutta niitä oli jäänyt muutama jollekin sivupöydälle ja tietenkin nappasin yhden mukaani (ei kai kukaan oikeasti oleta, että istuisin siellä vapaailtanani kuuntelemassa kaiken maailman höpinöitä monta tuntia, jollen saisin siitä mitään vastinetta...). Tammen lahjukset ovat yleensä aika hyviä, vaikka on saattanut se maailman taloustilanne ja kirja-alan kriisi niitäkin vähän verottaa. Tällä kertaa pussista paljastui lapsille tarkoitettu historia-aiheinen Treeni-vihko, Tammen keltainen muistikirja, kovakantinen Aleksander Mellin romaani Lapsihallitus ja Paul Austerin Vertigo-pokkari. Tuo viimeksi mainittu oli ainut, josta todella ilahduin, mutta lahjahevosen suuhunhan ei ole tapana kurkkia. Eiköhän noillekin ottajansa löydy.
Seuraavaksi katsotaan, laittaako Otava paremmaksi.
One of the good sides of being a bookstore girl is all kinds of literary happenings. Every autumn and sometimes in spring time too, Finnish publishing houses organise evenings where they invite people working in book business as well as private persons sometimes to hear what's happening on the field. Usually they offer a buffet (which we missed this time because they did it earlier than before and we're all working), several writers who've just published or are about to publish and in the end some literary gifts as well. I attended the first one of these evenings few days ago, saw some charming writers, some insignificant writers and some annoying and detestable book-makers and couple of books, e.g. Vertigo by Paul Auster (paperback) and Barneregjeringen by Norwegian Aleksander Melli.
