Ensimmäinen on Vladimir Nabokovin Lolita, jonka luin keväällä Pariisissa alkuperäiskielellä eli englanniksi. Nabokovhan oli oikeastaan kolmikielinen ja taisi englannin lisäksi ranskan ja venäjän. Minulla on Lolita myös suomeksi ja taidan käännöksenkin jossain vaiheessa lukea, koska Nabokovin englanti on yksinkertaisesti niin kiemuraista ja haastavaa, etten todellakaan tajunnut kaikkia hienouksia ainakaan ensimmäisellä lukukerralla. Alkuteoksenkin luen siis varmasti joskus uudestaan. On kiinnostavaa myös nähdä, miten hyvin suomentaja on työssään onnistunut.
Parasta kirjassa on ehdottomasti kieli, mutta eipä kirjan tarinakaan ihan tavanomainen ole. Minun oli välillä vaikeaa ymmärtää kirjan päähenkilön Humbert Humbertin pakkomielteen syvyyttä eikä kirja muutenkaan ole helpoin luettava ja ymmärrettävä.
Toinen viime vuoden parhaista kirjoista oli Finlandia-ehdokkaaksikin valittu Markus Nummen Karkkipäivä. Lastensuojelun kipukohtiin tarttuva kirja on sosiaalipoliitikolle melkein pakkoluettava, mutta soisi siihen muidenkin tarttuvan. Kirjan intensiteetti oli niin vahva, etten uskaltanut lukea kuin muutaman sivun kerrallaan. Koko ajan pelkäsin jotain pahaa. Tarina oli todella taitavasti rakennettu ja aihevalinnasta Nummi ansaitsee pelkkiä ruusuja.
No comments:
Post a Comment