lukupiiri - book club

Kirjakaupan tyttöjen lukupiiri jatkuu! Lukuvuorossa on Merete Mazzarellan Tähtien väliset viivat. Siinä on esseitä; niistä voi helposti lukea vain osan, jos on kiire vaikka lastenhoidon takia. Tai gradunkirjoituksen. Tai voi lukea jotain muutakin jos haluaa. Tai ei oo pakko sitäkään.

Kirjakaupan tyttöjen lukupiirissä on parasta, ettei kukaan meistä oikeasti tarvitse lukupiiriä lukeakseen kirjoja. Mutta sitä tarvitaan herkuttelun, kyläilyn ja kirjakaupan tyttöjen takia.

Our bookstore girls' book club is back again. We're going to read some essays about identity, written by Finnish writer Merete Mazzarella. Essays are easy in a special way: if you have to take care of your children or write your master's thesis and have no time to read the whole book, you can't read only parts of it. Or if you want, you can read something else. Or you don't have to read anything at all, if you don't feel like it.

The best thing about bookstore girls' book club is that we don't need it to read books. But it gives us possibility to eat something good, to visit each other and simply to see other bookstore girls.

ikuinen rakkaus

Naputtelen tämänkin samalla innolla valmiiksi, niin voin sitten loppuillaksi mennä tonne sängylle löhöilemään ja lukemaan lisää kirjoja. Onneksi tuli tuo aakkosteksti tuohon väliin, koska tämä saattaa kuulostaa ihan samalta kuin Swann-teksti.

Luin siis McEwania. Olen lukenut yhden hänen kirjoistaan aiemmin, muistaakseni Rannalla. Kuten aina, hyllyssä odottaa muutama muukin, mutta Ikuiseen rakkauteen tartuin yksinkertaisesti siksi, että se oli pokkarina. No, en tiiä oisko pitäny. En tykännyt koko kirjasta, en yhtään. Minulla on sellainen kuva, että McEwankin on ihan hyvä kirjailija ja hänelläkin on sana hallussaan. (Nämäkin) kirjat kannattaisi kuulemma lukea englanniksi, mutta kun en aiemmin ollut lainkaan niin tarkka alkukielisyydestä niin suurin osa hyllyissä makaavista kirjoista on käännöksiä. Ehkä kokeilen joskus, auttaako se kielen vaihtaminen. Tai jos vielä tykästyisin noihin muihin.

En tykännyt alusta, sen ennakoivasta ja samalla pihtailevasta tyylistä. En tykännyt päähenkilöistä. En tykännyt juonesta, josta melkein arvasin miten käy ja lopulta olin sittenkin väärässä. En olisi pitänyt kummastakaan ratkaisusta. En pitänyt lopussa olevasta potilaskertomuksesta. Ja minä, minä pidän kirjoista, joissa kerrotaan sekoavista ihmisistä ja mielen hajoamisesta. Olen minä sen ennenkin sanonut. No, tästä en pitänyt. Loppuun luin kyllä.

Violet piti.

Niin, ja Ian McEwan kuuluu tietysti juuri Shieldsin kanssa siihen samaan sarjaan, joka puolet kirjastaan brassailee sillä, miten paljon on itse lukenut. No, täytyy sanoa, että nämä kaksi kirjaa saivat minut kyllä kiinnostumaan Keatsista.

"Niin tietysti. Miksi minä en sitä keksinyt? Minkä takia en ylimalkaa ajatellut tällä lailla? Rakkautta me tarvitsimme. Olin yrittänyt kieltää itseltäni jopa hänen kätensä kosketuksen jotenkin siinä luulossa, että hellyydenosoitukset olisivat sopimatonta riehakkuutta kuoleman kasvojen edess. Jotain sellaista, johon voitaisiin palata sitten myöhemmin, kun puhumiset oli puhuttu ja tosiasiat kohdattu. Clarissa oli saanut aikaan siirtymän olennaisuuksiin."



enduring love

One more so that I can spend the rest of the night laying on my bed and reading more. It's good that I wrote about the alphabet because this might sound similar than my words about Swann.

So, I read McEwan. I've read one of his books before, I think it was the On Checil Beach. As always I have few of his books waiting but this time I chose Enduring love. I guess I shouldn't have. I have the impression that McEwan is a good writer. I've been told that I should read him in English but because before I prefered the Finnish versions I have a lot of translated books. Maybe I'll try one day if the language makes a difference. Or if I'll like more those other books.

This one I didn't like. I didn't like anticipatory and yet skimping opening. I didn't like the characters. I almost knew how the book would end but finally I was wrong. I wouldn't have liked any of the possible endings. And I didn't like the casebook in the end. And I, I do like books about people going insane. I've told you that already. Well, this one I didn't like. I read it through anyway.

aakkoshaaste

Hei, nyt kun olen jälleen samassa maassa oman kirjastoni kanssa, päätin aloittaa tuon aakkoshaasteen, jota useammassakin blogissa varmaan luetaan tai on ainakin luettu. (No, Amma ainakin lukee). Yritän lukea kirjoja sellaisilta kirjailijoilta, joiden tuotanto on minulle vielä tuntematonta. Ja mielellään omista varastoista, en ainakaan anna itselleni lupaa ostaa kirjoja vain siki, että ne sopisivat aakkohaasteeseen (tekosyitä kirjojen ostelulle minä nyt viimeksi kaipaan...). Ensimmäiseki kirjailijaksi taidan ottaa Paul Austerin. Hävettää tunnustaa, mutten todellakaan ole lukenut yhtään hänen kirjaansa ainakaan kokonaan. (Olen kyllä nähnyt miehen...) Haluaisin lukea sen uusimman (Näkymätön - Invisible) ja haluaisin lukea kirjat mieluiten englanniksi, mutta kun omassa hyllyssä on Austereita useampikin niin aloitetaan nyt sieltä. Ensimmäisenä aakkoskirjana siis Sattumuksia Brooklynista - kunhan saan nuo edelliset pois jaloista...

I want to read books in alphabetical order because that seems to be hip in Finnish book blogs. I can only read books that I already own and preferably from readers whose books I don't know yet. I'll start with Paul Auster since I've never read any of his books... even though I've seen him alive. I'd like to read his latest book Invisible and I'd like to read him in English but since I already have many of his books in Finnish I'll choose The Brooklyn Follies. I just have to read some other books before him...

kaiken keskellä mary swann

No niin. Sain ensimmäisen Shieldsini luettua. Niitä odottaa hyllyssä useampiakin mutta tartuin nyt tuohon viimeksi suomennettuun. Muutama kirjakaupantyttö-kollegani on hulluna Shieldsin (ja Alice Munron, hänkin odottaa vielä lukijaansa...) kirjoihin ja minulle on puhuttu suut ja silmät täyteen niiden hyvyyttä. Ehkä olin kaikesta tästä suitsutuksesta johtuen vähän skeptinen tai kirja osui huonoon hetkeen, mutta en ollut kovinkaan vaikuttunut.

Kirjasta näkee, että Shields ei ole huono kirjailija. Suomennos ei ehkä tee oikeutta hänen kielelleen, joka kuitenkin vaikuttaa hiotulta ja tarkkaan mietityltä. Tarina on kiinnostavasti punottu vaikka se tuntuukin jäävän vähän keskeneräiseksi. Itse asiassa pidin lopusta, joka jää tavallaan auki. Kirjan päähenkilöt ovat kaikki vähän vinksahtaneita, mutta miellyin lopulta heihin kaikkiin jotenkin. Ehkä kiinnostavimpia olivat uheet rakkaudesta, joka usein oli jotenkin sopimatonta tai ainakin vähän päätöntä - niin kuin nyt rakkaus on. Kirjan viimeisen kappaleen käsikirjoitusmuoto häiritsi minua enkä millään olisi jaksanut lukea viimeistä lukua. Halusin kuitenkin tietää loppuratkaisun (en kovin helposti jätä kirjoja kesken), jota ei kuitenkaan tavallaan edes tullut.

Kirja ei päässyt minun suosikkilistalleni, mutta aion antaa Shieldsille toisenkin mahdollisuuden. Minun makuuni Mary Swann oli jopa vähän liian chick littiä, vaikka se ei asiantuntijan mukaan kuulu edes koko genreen. "Hömppäkirjat" eivät useinkaan kuulu suosikkeihini; viime viikolla minä lähdin kirjakaupasta kassissani Dostojevskiä ja Kierkegaardia kun mainittu chick lit -ystäväni innostui vähän toisenlaisista teoksista...

"Rosen yöpöydän kello on kaksi. Kellonaika ja harmaa koleus huoneessa vain pahentavat tunnetta, että hänen on haukottava ilmaa. Vain yksi luku enää, hän lupaa itselleen, mutta ei pysty lopettamaan. Verhonraosta näkyy kuu, joka on tänään pelkkä vuoltu lastu. Tee kupissa on ollut kylmää jo monta tuntia, mutta hän siemaisee sitä silti sammuttaakseen kauhean janonsa. 'Ette te ole oikea Smith, ystäväiseni. Satun nimittäin tietämään, että te olette -' Rose ei malta mennä edes vessaan, vaikka rakkoa pakottaa. 'Tässä kirjekuori. Siinä on lentoliput ja pieni kartta -'

Sitten ollaan jo viimeisellä sivulla. Kello on neljä aamulla. Jacob Smith onkin kreivi Ramouski, niin kuin Rose on kaiken aikaa epäillyt, ja hänen kasoinagentinroolinsa on vienyt hänet hyvien puolelle, juuri niin kuin Rose oli toivonut. Mies saa kiitoksensa pienessä yksityisessä seremoniassa, eivätkä hänen yöuniaan juurikaan häiritse ne muutamat salamurhat, joita juttu oli vaatinut. Mutta osa peiteroolista on paljastunut. Hän saa uuden koodinimen. Sen hän hyväksyy olan kohautuksella. C'est la vie. Rose sammuttaa valon ja odottaa nukahtavansa heti."

Shields on muuten jälleen yksi kirjailija, jonka hahmot ovat itsekin kirjailijoita tai ainakin sen suurkuluttajia ja klassikkotietoutta viljellään joka toisessa virkkeessä. En enää ole varma, pidänkö siitä vai häiritseekö se minua.



swann

All right then. I read my first Shields (I still have several waiting). I chose Swann since it's her last book that's been translated into Finnish. Few of my collegues are true Shields fans (as well as big fans of Alice Munro - she's also waiting in my shelf) and I'm sick of listening their lectures about her greatness. Maybe their limitless admiration made me a bit sceptical or maybe the time just wasn't right but anyway I wasn't too enamoured about Mary Swann.

I can tell that Shields isn't a bad writer. I might enjoy her books more if I read them in English. The language - even translated - seems smooth and contemplated. The story is interesting even though it seems a bit incomplete. I actually liked the open end. All the four principal characters seem quite weird but in the end I kinda liked them all. The most I liked the stories about love that was always a bit inappropriate or at least somewhat senseless - as love often is. The less I liked the last chapter which was written like a movie script. I almost didn't read it through but because I rarely drop out any books I read it anyway - and didn't even get any dénouement.

And yes, Shields seems to be one of those writers whose characters are writers as well or at least every bit they reach and whose books talk more about classical literature than the actual topic. I'm not sure if I like that.

naiset katsovat vastavaloon

Olen minä kotikirjastoonkin jo ehtinyt hyökätä (siinä riittääkin saalistettavaa pidemmäksi aikaa... haittaa vaan pikku hiljaa taas tuo koulukirjojen luku tätä mukavampaa lukemista). Ensimmäisenä mieli teki tarttua Joel Haahtelan kirjaan Naiset katsovat vastavaloon. En ymmärrä, miten se on voinut maata hyllyssä koskemattomana näin kauan. Mutta makaa siellä toisaalta monta muutakin yhtä kummallista koskematonta, esimerkiksi Haahtelan Perhoskerääjä...

Itse asiassa meinasin lukea kirjan joskus lukioaikoina. Osallistuin äidinkielenopettajan houkuttelemana Nuori Aleksis -raatiin, ilmeisesti vuonna 2001 koska tuo kirja oli silloin listalla ja muistaakseni kaikki kirjat olivat edellisvuonna ilmestyneitä. No, Haahtelaa halusi kai lukea joku muukin, koska sitä ei pikkukaupungin kirjastoista koko kesänä löytynyt. Silloin minua houkutti tuo nimi, Haahtelasta en ollut kuullutkaan. Sekotin vielä pitkän aikaa Haahtelan Joel Lehtoseen mutta nykyään minäkin tiedän jo, kenestä puhutaan.

Voi olla, että Vastavalo vaikutti enemmän melkein-kolmikymppiseen kuin siihen 18-vuotiaaseen tyttöseen... Kirjan pääosassa on hyvin toimeentuleva nuoripari jostain kultaiselta 60-luvulta. Lilian ja Klaus, sellainen pari, joka on tehnyt kaiken oikein: mennyt naimisiin ja käynyt häämatkalla ulkomailla, ostanut ison talon maalta ja sisutanut sen kauniisti, miehellä on hyvä työpaikka ja naisella aikaa laittaa kotia, rannassa makaa purjevene ja lapsiakin tulee myöhemmin. Vanhojen tuttavien kanssa juodaan punaviiniä ja pidetään kulisseja yllä. Kumma kyllä nuo "tavallisen" ja "hyvän" elämän puitteet eivät ole vuosikymmenien varrella juurikaan muuttuneet. Itsellänihän ei ole mitään mainituista asioista, joten tässähän on hyvää materiaalia ikäkriisin paisutteluun. Ihan kuin ne paineet eivät arkielämässäkin hyökkäisi silmille... Toisaalta eivät Lilian ja Klauskaan ihan täysin onnellisille vaikuta.

Kirjassa on myös toinen pari, naapurin Emma ja Jimi jotka näyttävät elävän ihan toisenlaista elämää kuin Lilian ja Klaus. Heidän kotonaan ei paljon perinteistä välitetä, talveksi lähdetään kylmää pakoon Espanjaan ja talossa rakastellaankin verhot auki. Kuulostaa heti tutummalta. Lopulta tosin paljastuu, että Emma ja Jimikin pitävät yllä raskaita kulisseja joiden taakse kätkeytyy aimo annos hulluutta ja likaisia yksityiskohtia.

Näin jälkeenpäin ajateltuna kirjan tarina ei oikeastaan ole kovin erikoinen. Nuo ihmiset ja talot olisi helppo löytää jostain kehyskunnista. Mutta Haahtelan täydellisen soljuva ja kaunis kieli muokkaa kuvasta sadunomaisen eikä sitä voi oikein hengästymättä lukea. Muistaakseni Lumipäiväkirjassa kuvattiin samalla tavalla joitain hyväosaisi mutta kuitenkin tavallisia ihmisiä tavallisissa elämissään ja silti kieli teki tarinasta kauniin.

"Lasit kilisevät. Lilian ilmestyy kuistille kantaen tarjotinta. Hänen lantionsa keinuu. Lasikupeissa on jäätelöä ja metsämansikkahilloa, laseissa viinimarjamehua. Klaus on hiljaa. Piha on hiljainen, ruohikko palanutta. Kolme ihmistä istuu pöydän ympärillä ja heidän välillään väreilee läheisyys ja epävarmuus. He puhuvat tenniksestä, Nixonista ja Vietnamista. Lilian puhuu mansikka-apajasta, jonka hän on löytänyt lähistöltä. Ja niin kuin aina, kitkerät viinimarjamehut juodaan puoliväliin, mutta metsämansikkahillo kaavitaan viimeistä viirua myöten."



I also found something from my home library. Well, a lot of things but this was the first one I wanted to read. It's a small story about normal people but the writer's language is so magnificent that he always manages to make fairytales out of small stories and normal people. In this book he tells a story about a young couple, Liliand and Klaus, who's made it all as it should be made. Still they're not too happy but they are holding on to the façade. There's also another couple, Emma and Jimi, who didn't do anything as it's supposed to be done. In my 30's crisis I liked them more even though they're also hiding behind their façade. Anyway it's weird how similar the book's 60's society's criteria of a good and acceptable life is to ours.

And the name, it's hard to translate. In it women look towards this special light. You know if you're looking to someone who's standing in front of the sun? That's the light I think.

musta perhonen

Kävin kirjastossa. Tarkoitus oli vain etsiä käsiin joku Edith Södergranin kirja, koska sellaisia ei hyllyssä ole. Muita toki on. Siksi en aikonut toisia kirjoja katsellakaan. Epäonnistuin, tietysti.

Nappasin jostain tyrkkypöydältä käteeni John Boynen Kapina laivalla -kirjan. Siinä vieressä oli pieni ja vaatimattoman näköinen teos: Kiba Lumbergin Musta perhonen. Kirja on Lumbergin esikoisteos, joka ilmestyi vuonna 2004. Olen viime aikoina haalinut käsiini suomalaisia maahanmuuttajista ja vähemmistöistä kertovia kirjoja (joita on ihan lähiaikoina alkanut ilmestyä vähän jokaiselta bestselleristiltä). Mustalaiselämästä mustalaistytön suulla kerrottu tarina sattui silmiini hyvään aikaan.

(Kirjailija itse puhuu kirjassa pikemminkin mustalaisista kuin romaneista. Joissain piireissä mustalais-nimitystä kaiketi pidetään halventavana, mutta muistan varmaan aina tarinan, jonka poliisi-isäni kertoi erään kuulustelun jälkeen. Isäni oli virallisen käytännön mukaan puhutellut kuulusteltavaa romaniksi, josta kimpaantuneena mies oli ilmoittanut olevansa mustalaisen poika ja siksi mustalainen eikä romani. Kuulustelupöytäkirjassa mustalaista sai käyttää, kunhan selitti syyn valinnalleen. Näin minäkin teen.)

Kirja oli pieni ja nopealukuinen, muttei helppo. En tiedä, onko kirja täysin omaelämäkerrallinen mutta yhteneväisyyksiä kirjailijan omaan lapsuuteen varmasti on. Kirjan päähenkilö on joskus 60-luvulla lapsuuttaan elävä tyttö, joka jättää perheensä teini-ikään tullessaan. Lumberghan on itse elänyt aikuisuutensa erillään mustalaisyhteisöstä. Tiedän Suomen mustalaisväestön elämästä hävettävän vähän (niin kuin varmaan suurin osa kaajeista), joten en osaa sanoa, onko mustalaiselämä nykypäivän Suomessa enää lainkaan samanlaista kuin kirjan arjessa. Kirjasta tunnistaa helposti monet kliseet viinanmyynnistä tangonlaulantaan. Mustalaisten kiivasta luontoa verikostoineen kuvataan välillä hyvinkin arkipäiväisesti ja vähäeleisesti. Hierarkia perheessä on hyvin kaukana nykysuomalaisesta tasa-arvon ihanteesta. Päähenkilö kärsii yhteisön tiukoista normeista, mutta ei itse suostu alistuvaksi uhriksi ja yllättää useamman kerran räväkillä tempauksillaan.

Mustalaismaailma tuntuu kovalta paikalta, mutta jotenkin kirjan raakuuksia on helppo ymmärtää. Hyväksyä niitä ei tietenkään voi, mutta toisen kulttuurin perinteitä on vaikea valkolaisen näkökulmasta kiistääkään. Eikä suomalaisyhteiskunta anna kovin paljon tilaa muutokselle - kirjassa kuin oikeassa nykypäivän elämässäänkään. Kertojan ääni on usein aika lempeäkin kuvaillessaan tappoja ja sääntöihin alistumista.

Sekin jäi mieleen, miten kertoja erittelee itsensä ja muut mustalaiset suomalaisista. Ja se, miten kaaleet oli kuitenkin kelpuutettu sotaan, isänmaata puolustamaan. Ja miten mustalaiset puolustavat toisiaan valkolaisia vastaan, vaikka taustalla olisi sukupolvien mittainen vihanpito. Ja miten perheestä pidetään aina huoli, vaikkei rakkaus tuntuisikaan.

Pikku-Memesan ääni ja usko parempaan jäävät mieleen kummittelemaan. Täytyy ensi kerralla etsiä Lumbergin muutkin kirjat.

"Aleksi pääsee linnasta ja menee Kaukaantehtaalle töihin. Hän asustelee Signen ja Kallen luona Ohranmäellä ja kulkee linja-autolla töihin. Joka aamu auto pysähtyy erään maitolaiturin pysäkille, josta kyytiin nousee ujosti hymyilevä vaalea valkolaistyttö. Kerran tansseissa Aleksi on aikeissa lainata kynää joltain valkolaistytöltä ja huomaakin, että tyttö on sama kuin aamuisin linja-autossa. Kynän lainaaminen kehittyy joksikin aivan muuksi ja Aleksi alkaa seurustella vaaleahipiäisen maatalon tyttären kanssa. Siinä on ristiriitaa siedettäväksi molempien vanhemmille."



black butterfly

I went to library. I was lookin for books from Edith Södergran, a Finnish Swede poet. I just wanted to read something in Swedish, I wasn't planning on borrowing all the books I possibly can carry back home. Epic fail.

I've been searching for Finnish book talking about immigration or minorities. I found one about Finnish gypsies, written by a Finnish gypsy. Had to take it. (I'm not sure if "gypsy" is a pejorative word in English. If it is, I'm sorry. The writer was just talking about gypsies, not about Romanies.)

The story is told by a little gypsy girl who abandons her family when coming to her teen-age. The writer lived her childhood with the gypsy community but left it down the road so I assume the two stories have at least some similarities. I don't know anything about the Finnish gypsies - shame on me - so I can't really say if today's situation is similar than in the book which takes place in the 60's.

The book is small and modest but touching. All the clichés, all the brutalities - and the gentle voice telling it all. How the narrator separates herself and the other gypsies out the Finns. And how they still faught for their country in the Finnish wars. How the gypsies defend each other against the white people even though in their own community their separated by decades and generations of hatred. And how they always take care of their own, even though sometimes there's no real love involved.

The little Memesa will keep talking to me.

kotona

Olen kotona, ja vaikka oikeastaan olisin halunnut jäädä Pariisiin loppuelämäkseni, ainakin nyt pääsen vihdoin taas omien kirjavarastojeni kimppuun! Olen kierrellyt kirjahyllyä vähän niin kuin kissa puuroa, mutten ole uskaltanut tarttua vielä mihinkään. Lentokoneessa aloin kyllä lukea de Beauvoirin Les belles imagesia mutta tavallaan haluaisin nyt tarttua pitkästä aikaa johonkin suomenkieliseen, mieluiten suomalaiseen teokseen. Voi olla, että luen Kunderan loppuun suomeksi, kirjan viimeinen osa jäi lukematta ja koska minulla ei (vielä) ole itselläni alkuteosta, voisin ehkä lukea viimeisen kappaleen toisella kielellä. Kolmen päivän päästä minusta tulee taas kirjakaupan tyttö, sitten pääsen paikkaamaan vuoden aikana syntyneen uutuuskirja-aukonkin...

I'm back home and even though I'd have stayed in Paris forever if only I had the chance, I'm happy to see all my books again! I've been walking around my bookselves the last few days but hadn't dared to start anything. I read the first part of de Beauvoir's Les belles images in the airplane though but I kinda feel like reading something (in) Finnish now when it's finally possible. I might start finishing off Kundera but I have to do that in Finnish because I don't have the original version (yet). I'm missing the last chapter so I might consider changing the language in between. In three days I'll restart my job in a bookstore so soon I'll have the chance to familiarize myself with all the new books published during last year...