Kävin kirjastossa. Tarkoitus oli vain etsiä käsiin joku Edith Södergranin kirja, koska sellaisia ei hyllyssä ole. Muita toki on. Siksi en aikonut toisia kirjoja katsellakaan. Epäonnistuin, tietysti.
Nappasin jostain tyrkkypöydältä käteeni John Boynen Kapina laivalla -kirjan. Siinä vieressä oli pieni ja vaatimattoman näköinen teos: Kiba Lumbergin Musta perhonen. Kirja on Lumbergin esikoisteos, joka ilmestyi vuonna 2004. Olen viime aikoina haalinut käsiini suomalaisia maahanmuuttajista ja vähemmistöistä kertovia kirjoja (joita on ihan lähiaikoina alkanut ilmestyä vähän jokaiselta bestselleristiltä). Mustalaiselämästä mustalaistytön suulla kerrottu tarina sattui silmiini hyvään aikaan.
(Kirjailija itse puhuu kirjassa pikemminkin mustalaisista kuin romaneista. Joissain piireissä mustalais-nimitystä kaiketi pidetään halventavana, mutta muistan varmaan aina tarinan, jonka poliisi-isäni kertoi erään kuulustelun jälkeen. Isäni oli virallisen käytännön mukaan puhutellut kuulusteltavaa romaniksi, josta kimpaantuneena mies oli ilmoittanut olevansa mustalaisen poika ja siksi mustalainen eikä romani. Kuulustelupöytäkirjassa mustalaista sai käyttää, kunhan selitti syyn valinnalleen. Näin minäkin teen.)
Kirja oli pieni ja nopealukuinen, muttei helppo. En tiedä, onko kirja täysin omaelämäkerrallinen mutta yhteneväisyyksiä kirjailijan omaan lapsuuteen varmasti on. Kirjan päähenkilö on joskus 60-luvulla lapsuuttaan elävä tyttö, joka jättää perheensä teini-ikään tullessaan. Lumberghan on itse elänyt aikuisuutensa erillään mustalaisyhteisöstä. Tiedän Suomen mustalaisväestön elämästä hävettävän vähän (niin kuin varmaan suurin osa kaajeista), joten en osaa sanoa, onko mustalaiselämä nykypäivän Suomessa enää lainkaan samanlaista kuin kirjan arjessa. Kirjasta tunnistaa helposti monet kliseet viinanmyynnistä tangonlaulantaan. Mustalaisten kiivasta luontoa verikostoineen kuvataan välillä hyvinkin arkipäiväisesti ja vähäeleisesti. Hierarkia perheessä on hyvin kaukana nykysuomalaisesta tasa-arvon ihanteesta. Päähenkilö kärsii yhteisön tiukoista normeista, mutta ei itse suostu alistuvaksi uhriksi ja yllättää useamman kerran räväkillä tempauksillaan.
Mustalaismaailma tuntuu kovalta paikalta, mutta jotenkin kirjan raakuuksia on helppo ymmärtää. Hyväksyä niitä ei tietenkään voi, mutta toisen kulttuurin perinteitä on vaikea valkolaisen näkökulmasta kiistääkään. Eikä suomalaisyhteiskunta anna kovin paljon tilaa muutokselle - kirjassa kuin oikeassa nykypäivän elämässäänkään. Kertojan ääni on usein aika lempeäkin kuvaillessaan tappoja ja sääntöihin alistumista.
Sekin jäi mieleen, miten kertoja erittelee itsensä ja muut mustalaiset suomalaisista. Ja se, miten kaaleet oli kuitenkin kelpuutettu sotaan, isänmaata puolustamaan. Ja miten mustalaiset puolustavat toisiaan valkolaisia vastaan, vaikka taustalla olisi sukupolvien mittainen vihanpito. Ja miten perheestä pidetään aina huoli, vaikkei rakkaus tuntuisikaan.
Pikku-Memesan ääni ja usko parempaan jäävät mieleen kummittelemaan. Täytyy ensi kerralla etsiä Lumbergin muutkin kirjat.
"Aleksi pääsee linnasta ja menee Kaukaantehtaalle töihin. Hän asustelee Signen ja Kallen luona Ohranmäellä ja kulkee linja-autolla töihin. Joka aamu auto pysähtyy erään maitolaiturin pysäkille, josta kyytiin nousee ujosti hymyilevä vaalea valkolaistyttö. Kerran tansseissa Aleksi on aikeissa lainata kynää joltain valkolaistytöltä ja huomaakin, että tyttö on sama kuin aamuisin linja-autossa. Kynän lainaaminen kehittyy joksikin aivan muuksi ja Aleksi alkaa seurustella vaaleahipiäisen maatalon tyttären kanssa. Siinä on ristiriitaa siedettäväksi molempien vanhemmille."black butterfly
I went to library. I was lookin for books from Edith Södergran, a Finnish Swede poet. I just wanted to read something in Swedish, I wasn't planning on borrowing all the books I possibly can carry back home. Epic fail.
I've been searching for Finnish book talking about immigration or minorities. I found one about Finnish gypsies, written by a Finnish gypsy. Had to take it. (I'm not sure if "gypsy" is a pejorative word in English. If it is, I'm sorry. The writer was just talking about gypsies, not about Romanies.)
The story is told by a little gypsy girl who abandons her family when coming to her teen-age. The writer lived her childhood with the gypsy community but left it down the road so I assume the two stories have at least some similarities. I don't know anything about the Finnish gypsies - shame on me - so I can't really say if today's situation is similar than in the book which takes place in the 60's.
The book is small and modest but touching. All the clichés, all the brutalities - and the gentle voice telling it all. How the narrator separates herself and the other gypsies out the Finns. And how they still faught for their country in the Finnish wars. How the gypsies defend each other against the white people even though in their own community their separated by decades and generations of hatred. And how they always take care of their own, even though sometimes there's no real love involved.
The little Memesa will keep talking to me.