Saturday, 12 February 2011

heihei bo

Taas loppuivat yhdet sanat. Mutta onneksi ne eivät katoa.

Otin kirjastosta mukaan Carpelanin Benjaminin. Kotona avasin sen mistä sattuu:

"Jos minä ennen kuljin varmoja, toisten rakentamia teitä pitkin, saan nyt loikkia yli soiden ja oikeastaan minun pitäisi opetella lentämään, jotta voisin seurata omien, tosin ehkä sekapäisten ajatusteni kulkua. Pitää itsensä nopeassa liikkeessä, jotta saavuttaisi oman painonsa! Poika juoksee ylös mäentöyrästä, näkee minun istuvan isoäidin huoneessa ja katoaa samassa, tässä minä istun, olen seitsemän vuotta ja samalla kuusikymmentäkaksi, maailma kallistuu, tulee ulkopuolella olemisen tunne ja tilkkupeiton, ennemmin tai myöhemmin minut paljastetaan! Siitä että olen uneksinut, keksinyt kaiken omasta päästäni. Jokaisesta onnen hetkestä saat maksaa, ennemmin tai myöhemmin."

Itku siitä tuli.

2 comments:

  1. Ihana Bo. Kiva kun kirjoitit hänestä. (Ei kuulosta luontevalta. Siitä? Tästä? Suomen kielen heikko kohta.)

    ReplyDelete
  2. Ihan ihmettelin, kun kukaan ei tuntunut reagoivan tähän mitenkään. Yleensä en paljon sure julkkiksia, mutta nämä kirjailijajutut huomaan.

    Minä sanoisin hänestä, ranska on opettanut teitittelemään ("Te tai Hän!" Pikku-Heidikö niin sanoi?), vaikka suomalaiset ei sitä oikein luontevasti tee. Tässä voisin sanoa "tästä" mutta en "siitä". En ole kovasti lukenut Bota, mutta se vähä hivelee mieltä. Ja tuo valokuva on valoittava.

    ReplyDelete