Tuesday, 31 August 2010

punainen mekko

Sainpa minäkin tämän käsiini. Elina Tiilikan Punainen mekko oli yksi niistä suomalaisuutuuksista, joista kuulin puhuttavan jopa Ranskassa ollessani. Muita olivat ainakin Peter Franzénin esikoisteos Tumman veden päällä ja Joel Haahtelan Katoamispiste. Niihin palaan toivottavasti myöhemmin...

Sanoin kirjakaupan tytöille ja -tädeille, että Punainen mekko on juuri sellainen sosiaalipoliitikon märkä uni, jota yksinkertaisesti ei voi sivuuttaa. Kirjahan on vähän päälle parikymppisen suomalaistytön kertomus prostituutiosta; tarina on fiktiivinen mutta perustuu kirjoittajan omiin kokemuksiin. Jatkaa omalla tavallaan Anna Kontulan aloittamaa keskustelua vapaaehtoisesta, suomalaisten naisten harjoittamasta itsensä myymisestä. Herkkupala. Yksi kollegani tosin huomautti, ettei kirja lopulta kerro lainkaan prostituutiosta vaan päähenkilön yksinäisyydestä ja sopeutumattomuudesta. Totta sekin.

En sano itse prostituutioasiasta tässä nyt enempää, mutta suhtaudun vähän skeptisesti siihen ruusuisuuteen, jolla monet puolestapuhujat puheensa kuorruttavat. Voi olla ihmisiä, jotka valisevat kyseisen ammatin tieten tahtoen. Voi jopa olla ihmisiä, jotka pitävät siitä tai ainakin pitävät elämästään vaikka rahoittavatkin sen huoraamalla. Usein totuus tuntuu kuitenkin olevan, että maksulliset naiset - ja miksei miehetkin - kärsivät ainakin jossain vaiheessa jonkinlaisista fyysisistä tai henkisistä ongelmista ammattinsa vuoksi.

Luin joitakin vuosia sitten Torsti Lehtisen Kutsumushuora-kirjan. Lehtinen on haastatellut Kalliossa huorannutta suomalaisnaista ja kirjoittanut keskustelujen pohjalta tuon kirjan. Nainen vannoo ja vakuuttaa koko kirjan mitalla valinneensa huoran ammattinsa vapaaehtoisesti eikä muistaakseni löydä valinnastaan juuri mitään huonoja puolia. Kirjantekohetkellä hän kuitenkin istui naisvankilassa; naisen elämänkumppani oli telkien takana myös. Voi jopa olla, että naiselta oli huostaanotettu lapsi tai lapsia (en pysty valitettavasti nyt tarkistamaan asiaa). Kaikki ongelmat eivät välttämättä johtuneet prostituutiosta, muttei se huoran elämä nyt niin kovin kadehdittavaltakaan näyttänyt.

Samoin on Tiilikan kirjassa. Päähenkilö Noora, aloittaa huoraamisen ilman välikäsiä ja omasta keksinnöstään ja muuttuu samalla Piaksi. Hän kokeilee ensin strippaamista ja siirtyy yhden tanssimiskerran jälkeen tarjoamaan maksullista seksiä, koska sillä ansaitsee paremmin. Kaikki tarvittava löytyy netistä ja hyvin pian Noora oppii suomalaiseen huorauskulttuuriin: asiakkaita otetaan vastaan pitkin päivää paskaisessa vuokrakämpässä, ilman meikkiä ja mitenkuten pukeutuneena - poishan ne vaatteet on kuitenkin otettava. Ei ihan mitään Pretty Woman -meininkiä.

Noora henkilönä on ärsyttävä, typerä ja lapsellinen. En missään vaiheessa oikein mieltynyt häneen, vaikka myötätunto joissain kohdin läikähtääkin. Alun kuvaus siivoustyön tylsyydestä ja tuoreen työntekijän vastuuttomuudesta sai savun nousemaan korvista. Monet myöhemmät teot taas tuntuivat tyhmänrohkeilta: tuikituntemattomien asiakkaiden palveleminen omassa kodissa, suurien rahasummien varastaminen ja kondomien rikkoutumiset - ja tietysti ne rahan ja sosiaalitukien kanssa leikkimiset. Jo siinä vaiheessa kun Noora laittoi seuranhakunettisivuille oman nimensä ja puhelinnumeronsa, älähdin. Teki mieli vedellä korville koko tyttöä. Toisin kuin Kutsumushuora, joka omien sanojensa mukaan oli niin viisas, että ensimmäisestä kerrasta lähtien tajusi pyytää asiakkailtaan maksun etukäteen, Noora tuntui tekevän kaiken väärin.

Kuten sanottu, kaiken taustalla tuntui olevan Nooran pohjaton yksinäisyys, läheisyyden kaipuu ja aika monelle parikymppiselle (ja vanhemmallekin...) tuttu hukassa olemisen tunne. Tunteet jäivät kuitenkin vähän pinnallisiksi; niistä vihjailtiin muttei osattu mennä tarpeeksi syvään. Nooran perhe-elämä ei ollut kovin tasapainoista, mutta ei jokainen kovia kokenut nuori silti ajaudu prostituoiduksi. Tarina sai vähän kummallisen mutta kuitenkin onnellisen lopun. Siitä huolimatta kirjasta jäi vähän tyhjä olo.

Kamalimpia olivat kuvaukset siitä, miten huonosti Noora kohteli kissaansa. Ja jotain hienoa ajattelin äsken siitä, että jos huoraa salanimen (vaikka kai se turvallisuusyistäkin on ihan hyvä idea - tässä tilanteessa tuo etunimen valehteleminen ei kyllä olisi paljoa auttanut) ja sen kautta ikään kuin jonkin naamion tai roolin suojissa, ei kai silloin enää voida puhua täysin omavaltaisesta ja emansipoivasta uravalinnasta.

Ja ai niin, en pitänyt siitä puhekielisestä tyylistä enkä varsinkaan selkeistä virheistä, jotka puhekielellä oli naamioitu.

"Selasin naisten ja muutaman miehen ilmoituksia, ja suuni jäi roikkumaan auki, kun luin palkoista, joita tytöt pyysivät: satasen puolelta tunnilta, pääkaupunkiseudulla jotkut jopa sataviisikymppiä. Mun päähän ei millään mahtunut, miten kukaan muka suostui maksamaan seksistä tuollaisia summia. Ei ihme, että huoria yleisesti vihattiin ja pelättiin niin paljon, jos ne tienasivat sellaisia summia. Mahtaa kaupan kassalla työskenteleviä opiskelijoita vituttaa."



When I lived in France, I didn't hear much about new Finnish books. But I heard a lot about this book. It's a book about a young Finnish girl who decides to earn her living as a prostitute. The story is fictional but based on the writer's (23 years old Finnish girl) own experiences.

I would have a lot to say about prostitution but this is not the place to rant about it. Let's just say that even if it's possible that there's some women - or men - who choose prostitution willingly I don't think that they can do it for a long time without any physical or mental damage. This book proves my assumption right once again.

The main character is annoying, stupid, lazy and childish. She does it all wrong. In her darkest moments I had some sympathy towards her but the book wasn't anything special. The worst part is how she treats her cat. I can see that the book is more about her loneliness and her eager the find her way in life than prostitution but the writer didn't dare to write about those other themes honestly enough. I thought this book would be like a wet dream of a social-politician - but unfortunately it wasn't.

No comments:

Post a Comment